Viikkoraportti
OmaSp -viikkoraportissa käsitellään EV Akatemian sekä junioreiden kansallisten sarjojen joukkueiden menneen viikon tapahtumia. OmaSp palvelee Helsingissä Kluuvissa ja haluaa tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua, lähellä ja läsnä. Varaa oma aikasi tapaamiseen tästä.

Myös EräViikingit Akatemialla on miesten divarin runkosarjan loppuhuipennus käsillä, ja joukkue pelasi viikonloppuna kaksi vierasottelua. Lauantaina matka kävi pohjoiseen Limingan Niittomiesten vieraaksi. LNM taistelee tiukasti vielä pudotuspelipaikasta, joten panosta oli molemmilla joukkueilla.
Ensimmäisen erän alku oli tiukkaa pelaamista. Molemmat joukkueet pystyivät luomaan tekopaikkoja, mutta maalivahdit torjuivat tarvittavat. Erän lopulla Akatemia sai kuparisen rikki, kun Luukas Huolman iski Akatemian valotaululle hyvän karvauksen jälkeen. 20 sekuntia tästä ja Alex Eklund iski Akatemian illan toisen osuman. Toinen erä oli vastaavasti kotijoukkueen hallintaa, ja puolessa välissä ottelu kotijoukkue oli jo maalin edellä. LNM karkasivat jo kahden maalin karkumatkalle, mutta Aarne Rissasen ja Kaius Karhulahden maaleilla viimeiseen erään mentiin tasalukemista.
Kotijoukkue onnistui karkaamaan jälleen kahden maalin karkumatkalle viimeisessä erässä. Akatemia pääsi kaksi kertaa maalin päähän, mutta kotijoukkue onnistui kuittaamaan aina nämä osumat. Lopputulos Limingan vieraana näin ollen 8-6 ja sarjapisteitä ei matkalle saatu.

Sunnuntaina matka jatkui sarjan kärkipäähän kuuluvan Karhujen vieraaksi. Karhujen edellinen tappio oli edellisen vuoden puolella marraskuun puolessa välissä juuri Akatemian eilistä vastustajaa LNM:ää vastaan, joten kova testi Akatemialla oli sunnuntaina edessä.
Sunnuntain ottelun ensimmäinen erä ei ollut vahvaa tekemistä. Karhut oli 13 minuutin kohdalla jo 5-0 johdossa, eikä Akatemia kunnolla tästä tulituksesta enää toipunut Aleksis Hanhisalon kavennuksesta huolimatta.
Hanhisalon ensimmäisen erän osuma jäi Akatemian ottelun ainoaksi. Kotijoukkue jatkoi hyvää tahtiaan ja rusikoi lopulta valotaululle 13 osumaa. Lopputulos 13-1 ja vieraskiertueelta ei sarjapisteitä mukaan. Taistelu divarin häntäpäässä jatkuu tiukkana. EV Akatemia on edelleen toiseksi viimeisenä, takanaan SB Vantaa pisteen perässä. Kahteen viimeiseen runkosarjan otteluun jää siis hyvä määrä panosta.
MAALIKOOSTE: LNM – EV AKATEMIA
Tulevat ottelut
Ke 24.2.2021 klo 18:30 EV Akatemia – Rangers | Mosahalli
Pe 26.2.2021 klo 18:30 EV Akatemia – Hawks | Mosahalli
TOP 3 pistepörssi
Benjamin Tenhonen 13+12=25
Daniel Tenhonen 16+7=23
Aleksis Hanhisalo 10+10=20