Viikkoraportti
OmaSp -viikkoraportissa käsitellään EV Akatemian sekä junioreiden kansallisten sarjojen joukkueiden menneen viikon tapahtumia. Mukana on myös tulevat ottelut sekä ”Mosan matsit”. OmaSp palvelee Helsingissä Kluuvissa ja haluaa tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua, lähellä ja läsnä. Varaa oma aikasi tapaamiseen tästä.
EV Akatemia
EV Akatemia pelasi viikolla yhden ottelun, kun se sai vastaansa keskiviikkona kotihalliin M-Teamin. Maalinsuulla nähtiin Santeri Kainulainen ja monia liigajoukkueesta tuttuja nimiä. Myös puolustaja Oskari Savolainen palasi pelikentille erittäin hyvin ottein.
Kotijoukkue sai otteluun erinomaisen draivin ja avauserä siivitti EV Akatemian jo 4-0 johtoon. Maalintekijöinä Benjamin Tenhonen kahdesti (3+1), Lauri Laine (1+2) ja Ville Jokela.
Nuorella joukkueella oli vaikeuksia pelata johtoasemassa ja M-Team kiipesi toisessa erässä jo maalin päähän. Tenhonen viimeisteli kuitenkin hattutemppunsa ylivoimalla ja vei Akatemian 5-3 johtoon ennen päätöserää.
Kolmannessa erässä joukkue puolusti uhrautuvasti ja selvitti myös yhden alivoiman. Viimeisenä lukkona toimi Kainulainen, joka torjui ottelussa yhteensä 29 kertaa. M-Team kavensi ajassa 52:06 lukemat 5-4:ään, mutta Ossi Lehtonen ja Juho Niinikoski saivat viimeisteltyä vapauttavat osumat. M-Teamin kosmeettisen kavennuksen myötä loppulukemat Mosalla 7-5.
Viiden ottelun tappioputki meni komeasti katki, mutta joukkue jatkaa edelleen sarjassa viimeistä edellisenä. Voittoja tarvitaan jatkossakin, mikäli joukkue mielii karsintaviivan yläpuolelle. Suoran putoajan paikkaa joukkue on neljä pistettä edellä, kun SB Vantaa pitää sarjataulukon perää kuudella pisteellä.
Tulevat ottelut
2.12. 19:00 SB Vantaa – EV Akatemia / Myyrmäen urheilutalo
11.12. 18:30 EV Akatemia – FBC Turku / Mosahalli
TOP 3 pistepörssi
Aleksis Hanhisalo 7+8=15
Benjamin Tenhonen 8+5=13
Daniel Tenhonen 7+3=10
A-tytöt
A-tyttöjen ottelut siirrettiin viime viikolta koronapandemian vuoksi.
Joukkueen alkukausi on ollut äärimmäisen hyvä ja kuudesta ottelusta kasassa on viisi voittoa. Sarjataulukossa sijoitus on toinen.
Tulevat ottelut
15.01. 18:30 EräViikingit – Classic / Mosahalli
20.01. 18:30 EräViikingit – Pirkat/Häme Stars / Mosahalli
TOP 3 pistepörssi
Amanda Nyberg 6+4=10
Elina Niemi 4+3=7
Elliroosa Peltoniemi 4+3=7
A-pojat
A-pojat kohtasivat erittäin tärkeässä vierasottelussa Oilersin perjantaina. Jalkeilla oli todella laadukas kokoonpano, kun mm. Luka Ainoa ja Juho Räsänen olivat mukana.
Avauserä oli jo vaikea, joka lopulta osaltaan ratkaisi ottelua. Oilers karkasi jo 4-1 johtoon, vaikka Ainoa tasoitti pelin vielä 1-1:een heti Oilersin avausmaalin jälkeen. Toiseen erään joukkue tuli uudella energialla ja peli oli 4-4 vain vajaassa neljässä minuutissa. Espoolaiset kuitenkin kuittasivat kolme maalia kolmella maalilla. Kolmanteen erään lukemista 7-4. Tilanteessa 9-5 EräViikingit haki pitkään kavennuksia ilman maalivahtia, mutta loppulukemat olivat lopulta 10-5.
Alkukausi on ollut tuloksellisesti haastava. Kasassa on 10 otteluun vain 2 voittoa. Matkaa pudotuspeliviivaan on seitsemän pistettä. Se täytyy kuroa kiinni sarjan jälkimmäisellä puoliskolla.
Tulevat ottelut
27.11. 19:00 Oilers – EräViikingit / Tapiolan Urheiluhalli
30.11. 18:30 EräViikingit – Tiikerit / Mosahalli
TOP 3 pistepörssi
Benjamin Tenhonen 10+5=15
Matej Havlas 3+6=9
Ville Jokela 4+4=8
B-tytöt
EräViikingit eivät pelanneet otteluita viime viikolla. Koronatauko kestänee vuoden loppuun ja pelit toivottavasti pääsevät jatkumaan tammikuussa.
Tasaisessa sarjataulukossa sijoitus tällä hetkellä seitsemäs, kuitenkin muita kärkijoukkueita vähemmän otteluita pelanneena.
Tulevat ottelut
2.1. 19:00 EräViikingit – Classic / Eerikkilä
4.1. 13:00 PSS – EräViikingit / Eerikkilä
TOP 3 Pistepörssi
Isla Piispa 6+3=9
Emilia Kaartoaho 4+2=6
Veera Mertanen 3+2=5
B-pojat
B-poikien Oulun reissu peruttiin koronatauon vuoksi. Pelit jatkuvat näillä näkymin vuoden vaihteen jälkeen.
Sarjataulukossa sijoitus on tällä hetkellä kolmas, vain yhden jatkoaikavoitosta tulleen pistemenetyksen muodossa. Myös Classic ja TPS ovat pelanneet alkukauden vahvasti.
Tulevat ottelut
3.1. 14:00 EräViikingit – Happee / Mosahalli
TOP 3 pistepörssi
Leevi Rantala 12+6=18
Eero Koistinen 12+0=12
Otto Ukskoski 2+10=12
OMA SÄÄSTÖPANKKI
C-tytöt
Turnaus peruttiin viime viikonlopulta koronapandemian vuoksi. Ottelut jatkunevat 20.12.
Kuuden ottelun jälkeen C-tyttöjen SM-sarjassa EräViikingit on neljällä voitolla ja yhdellä tasapelillä sarjataulukossa neljäntenä. Koko neljän kärki sarjassa on kahden pisteen sisällä, joten piikkipaikasta nähdään varmasti tiukkaa taistelua.
Tulevat ottelut
20.12. 17:20 Pelicans SB – EräViikingit / Liikuntakeskus Areena 1
20.12. 19:30 EräViikingit – SaiPa / Liikuntakeskus Areena 1
TOP 3 pistepörssi
Jessica Teir 2+3=5
Olivia Pyy 1+4=5
Erika Lievonen 4+0
C1-pojat Pohjoinen
Viikonlopun ottelut peruttiin myös C1-pojilta. Otteluiden jatkumisajankohta on vielä auki.
C1-poikien SM-sarjassa kahdeksasta ottelusta saldona hienosti kuusi voittoa ja kolmas sija. Kärjessä oleva Classic on kolmen pisteen päässä kaksi ottelua enemmän pelanneena, joten “rästipelit” voittamalla paikka kärjessä on omissa käsissä.
Tulevat ottelut
Selviää myöhemmin.
TOP 3 pistepörssi
Emil Ollikainen 15+7=22
Miko Vaarimo 10+8=18
Simeon Ellonen 9+6=15
C1-pojat Itä
C1-Idän ottelut siirrettiin viikonlopulta tulevaisuuteen.
Sijoitus sarjataulukossa on tällä hetkellä yhdeksäs. Kahdeksaan otteluun on kasassa kaksi voittoa.
Tulevat ottelut
Ratkeaa myöhemmin.
TOP 3 pistepörssi
Elias Kopra 6+3=9
Aleksi Partti 5+3=8
Teemu Laurila 3+5=8
C2-pojat Pohjoinen
EräViikingit ei pelannut otteluita menneellä viikolla. Ottelut jatkuvat näillä näkymin ensi vuoden puolella.
Sijoitus lohko B:n sarjataulukossa on nyt seitsemäs, matkaa neljänteen sijaan on kolme pistettä.
Tulevat ottelut
6.1. 18:30 EräViikingit – Ilves / Mosahalli
10.1. 18:30 Indians – EräViikingit / Stars Arena
TOP 3 pistepörssi
Onni Savolainen 3+3=6
Leo Tiittala 3+2=5
Elias Asteljoki 1+4=5
C2-pojat Itä
C2-poikien ottelu SBS Wirmoa vastaan siirrettiin myöhempään ajankohtaan. Ottelut jatkuvat näillä näkymin 20.12.
Kun alkukauden turnausvaiheen ottelut otetaan myös huomioon, on kymmenen ottelun jälkeen kasassa kahdeksan voittoa.
Tulevat ottelut
20.12. 15:00 BS Wirmo – EräViikingit / Mynämäki HaNi-halli
TOP 3 pistepörssi
Tuomas Auvinen 2+2=4
Aleksi Tuovinen 2+2=4
Aake Sorjonen 2+2=4
