Uutinen
EräViikingit tiedotti eilisiltana Eero Nuutisen lopettamispäätöksestä. Nyt luvassa on sopimusuutisia, kun hyökkääjä Oliver Sillanpää on solminut EräViikinkien kanssa 1+1 -vuotisen sopimuksen. 17-vuotias hyökkääjä debytoi menneellä kaudella Salibandyliigassa ja iski 23 otteluun 21 maalia ja 34 tehopistettä ÅIF:n riveissä. Nyt edessä uralla on uusi ja kovempi haaste, murtautua EräViikinkien pelaavaan kokoonpanoon ja auttaa omalta osaltaan joukkuetta kamppailussa Suomen mestaruudesta.
Vuonna 2002 syntynyt Sillanpää on ÅIF:n kasvatti ja on pelannut kaikki pääsarjaottelunsa sipoolaisten paidassa. Hän oli mukana kevään 2019 U19-poikien MM-kisapaikkakamppailussa, mutta ei ollut kahta vuotta nuorempana mukana pronssia voittaneessa ryhmässä. Iso tavoite pelaajalla onkin olla johtamassa U19-maajoukkuetta kevään 2021 MM-kisoissa. EräViikingeillä on nousemassa useampia lahjakkaita 02-syntyneitä pelaajia liigatasolle, mihin rintamaan myös Sillanpää liittyy. Mm. viime keväänä 2+1 -vuotisen sopimuksen EräViikinkien kanssa solminut Aarne Rissanen otti menneellä kaudella isoja kehitysaskeita ja hän olikin iso palanen A-poikien ja EV Akatemian loppukauden kovissa otteluissa. Samassa veneessä Rissasen kanssa on myös Kalle Fält, joka iski 17 otteluun 24 tehopistettä A-poikien SM-sarjassa. Myös puolustaja Jacob Kerola on murtautunut U19-poikien maajoukkueeseen ja kamppailee roolista ensi kauden liigamiehistöön.
Kuten aiemmin uutisoidun Marko Juseliuksen kohdalla kerrottiin, todella iso tekijä joukkueen rakentamisessa on pelaajan omat motiivit sekä halu pelata nimenomaan EräViikingeissä. Nämä arvot paistoivat myös Sillanpään kohdalla.
Ensi vuonna iso tavoite joukkueen menestyksen lisäksi on nuorten MM-kisat. Pitkällä tähtäimellä haluan kehittyä niin hyväksi pelaajaksi kuin mahdollista, listaa Sillanpää.
Syyt Sillanpään uudelle seuravalinnalle olivat selvät.
Olen kuullut paljon hyvää EräViikingeistä. Odotan ennen kaikkea hyvää ja laadukasta arkitekemistä, mitä kautta pystyy kehittymään niin fyysisesti kuin pelillisestikin. Joukkueena tavoitteena tottakai on mennä niin pitkälle kuin mahdollista ensi kaudella. Näin, että täällä minulla on hyvä mahdollisuus päästä isoon rooliin. Pääsen haastamaan itseäni joka päivä kovia joukkuekavereita vastaan, joka varmasti vie asioita eteenpäin. Luulen, että välillä voi olla vaikeampaa uudessa ympäristössä, mutta tulen varmasti oppimaan myös itsestäni sitä kautta enemmän, kertoo Sillanpää.
Sillanpää on iskenyt edelliset kaksi kautta, Divarissa ja sitten Salibandyliigassa, lähes maali per peli tahdilla. Pelaajan vahvuudet löytyvätkin hyökkäyspäästä, mutta voittaakseen Salibandyliigassa tai kansainvälisillä kentillä täytyy myös oman pään pelaamisen olla tasokasta.
Vahvuudet pelaajana minulla on pallollisessa pelaamisessa ja hyökkäyspäässä maalintekemisessä sekä oveluudessa, luonnehtii Sillanpää.
Joukkueen uusin tulokas odottaa innolla liittymistä uuteen ryhmään, jossa on myös hänelle ennestään paljon tuttuja pelaajia.
Valmennuksesta ja pelaajistosta olen kuullut paljon hyvää ja ne oli isossa roolissa myös, kun mietin tulevan kauden joukkuetta. Pelaajista tunnen entuudestaan varsinkin nuorempia paljon, ÅIF-kasvatti kertoo.

Oliver Sillanpää oli viime kauden EräViikingit -kohtaamisissa kovissa pihdeissä.
EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naava otti innolla vastaan Sillanpään ajatukset ja uskoo, että hän pystyy kehittymään aina kansainvälisen salibandykentän huipulle.
Oliveria olemme seuranneet jo jonkin aikaa ja hän on kiistatta yksi lupaavimmista pelaajista suomalaisessa salibandyssa. Hän osoitti viime kaudella, että pystyy toimittamaan jo nyt liigatasolla – on kuitenkin eri asia onnistua liigan häntäpään joukkueessa kuin kärkijoukkueessa, joten hänen on otettava seuraavaksi uusia askeleita urallaan. Pyrimme luomaan mahdollisimman hyvän ympäristön, missä hän pääsee pelaamaan omilla vahvuuksillaan ja kehittymään edelleen. Minuun teki vaikutuksen se, että Oliver haluaa palavasti kehittyä paremmaksi pelaajaksi ja todella haluaa pelata meillä, vaikka lukuisia vaihtoehtojakin oli pöydällä – nämä ovat arvoja, joiden varaan pyrimme rakentamaan liigajoukkuettamme. Meillä on seurassa omasta takaa myös lukuisia eri ikäluokkien kärkipelaajia ja tulevaisuus seurassa näyttää sen valossa erinomaiselta. Oliver on hyvä lisä tähän tulevien kansainvälisen tason huippupelaajien joukkoon, kertoo Naava.
EräViikinkien liigajoukkue kaudelle 2020 – 2021 on pitkälti valmis. Joukkueen koko pelaajalista ja jatkosopimukset tullaan julkistamaan lähiaikoina sopivana ajankohtana.
Voucherit ensi kauden Salibandyliigojen runkosarjaan ovat nyt myynnissä Ticketmasterin kanavissa, voit tarjota esimerkiksi valitsemallesi juniorijoukkueelle matsielämyksen ensi kaudelle. Menneen kauden Game Worn -kotipelipaidat ovat myynnissä huuto.net -palvelussa.