Otteluraportti
EräViikinkien historian ensimmäinen pudotuspeli ei mennyt kuten suuri yleisö odotti, vaan vierailijoiden maalivahti Santeri Pohjonen varasti show’n ja Nokian KrP vei ottelun nimiinsä rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 6-5.
– Peli oli odotetun mukainen ja vastustaja puolusti todella ihailtavalla tavalla omaa maaliaan. Viimeisenä lukkona pelannut Santeri Pohjonen, joka oli ehdottomasti illan hahmo, EräViikinkien päävalmentaja Jyri Korsman kiteytti.
Roni Laasonen avasi pelin neljän minuutin kohdalla vieden Mosahallin isännät johtoon, mutta iloa kesti vain vajaa kymmenen minuuttia ja sitten puoleen minuuttiin Nokia iski kaksi häkkiä ohi Santtu Strandbergin.
Jo ensimmäisen erän jälkeen vierailijat johtivat ottelua, vaikka pelin hallinta olikin kotijoukkueella. Erätauolle mentiin maalin erolla Nokian hyväksi ja taivas tummeni entisestään toisen erän alkuminuuteilla Henri Johanssonin viedessä vieraat kahden maalin karkumatkalle.
– Etukäteen tiedettiin, että vastustaja laittaa meidät töihin ja tänään saatiin siitä hyvä oppitunti, Korsman puntaroi.
Vetoja ei mustapaitojen pelistä puuttunut lainkaan, sillä tilastoihin merkittiin peräti 80 laukausta, joista 44 meni kohti maalia. Paikkoja tarvittaville osumille oli siis, mutta tällä kertaa maalimäärä jäi vain viiteen.
– Perjantaiksi halutaan terävöittää maalintekoa, Korsman suunnitteli.
EräViikingit taisteli itsensä vielä tasoihin niin toisen erän lopussa. Mika Moilanen antoi kolmannen erän lopun maalilla kotijoukkueelle vielä mahdollisuuden taistella voitosta, mutta tehottomuus jatkoajalla ja rankkareissa esti voiton. Ottelun voittomaaliksi merkittiin Kalle Keskitalon tekemä rankkariosuma.
– Perjantaina lähdetään todella nälkäisinä ja nöyrin mielin haastamaan kaveria Raholassa, Korsman vakuutti.
Ensimmäinen täplä meni nyt Nokian KrP:lle, mutta mitään ei ole vielä sarjassa ratkaistu. Seuraavaa täplää haetaan jo perjantaina Raholassa, kun joukkueet kohtaavat kello 18:30 alkavassa ottelussa. Välieräpaikkaan vaaditaan neljä voittoa.