Uutiset

Naisten syyskatsaus – ”Sen jälkeen kun päästiin samalle kartalle, sitten se lähti aika kivaan lentoon”

Syyskatsauksessa käydään läpi EräViikinkien naisten F-liigan syyskauden ottelut. Syyskauden jälkeen EräViikingit pitää sarjataulukossa 13 pelaamansa ottelun jälkeen hallussaan sijaa kaksi. Pisteitä mukaan on tarttunut mukavat 28.

SYYSKAUDEN KATSAUS: Raine Laine

Kausi käyntiin Kooveen vieraana

Kauden avauksessa nähtiin tiukka taistelu F-liigapisteistä, ratkaisu venyi aina voittolaukauskilpailuun asti. Ottelu oli EräViikingeiltä nousujohteinen ja etenkin viimeisessä erässä peli oli EräViikingeiltä täydellistä hallintaa. Kauden avauksessa se ei kuitenkaan enempään tällä kertaa riittänyt. Lopputulos 6-5 Kooveelle.

EräViikinkien kausi pyörähti käyntiin Tampereella.
POST-GAME: Laine

FBC Loisto saapui vieraaksi Mosahallille

Ottelu Loistoa vastaan oli jälleen tiukkaa ja tarkkaa taistelua. Ensimmäinen erä ei ottelussa maaleja tarjonnut. Toisessa erässä nähtiinkin ottelun ainoat osumat. Loisto aloitti maalinteon ja siirtyi ottelussa 0-1 johtoon. EräViikingit tasoitti ottelun Daniela Westerlundin osumalla. Tämän jälkeen toisessa erässä osui enää Loisto kertaalleen ja tämä jäi myös ottelun viimeiseksi maaliksi. Kolmannessa erässä EräViikingit sai vielä tukun paikkoja luotua, mutta maalinteko ei tällä kertaa onnistunut ja pisteet matkasi FBC Loiston mukana Turkuun.

Daniela Westerlund pääsi huudattamaan kotiyleisöä.
OTTELUN MAALIKOOSTE:

Turkuun TPS:n vieraaksi

Turusta lähdettiin metsästämään kauden ensimmäistä voittoa. Ottelu alkoikin mainiosti, kun EräViikingit johti avauserän jälkeen lukemin 1-2, maaleista vastasi Daniela Westerlund sekä Emma Hartwall. Toisessa erässä EräViikingit jatkoi maalitehtailuaan ja siirtyi ottelussa jo 1-4 johtoon Vladka Maderovan sekä Sofia Mittentagin osumilla. Kolmannessa erässä TPS nousi vielä maalin päähän, mutta EräViikingit kesti TPS:n yritykset ja viimeisenä lukkona maalissa Laura Loisa pelasi mainiosti. Kauden ensimmäinen voitto lähti EräViikinkien matkaan lukemin 3-4.

Turusta mukaan tarttui täysi pistepotti.
OTTELUN MAALIKOOSTE:

Viime kauden mestari PSS vieraaksi Mosalle

EräViikinkien ja PSS:n välinen ottelu oli todella viihdyttävä. Maaleja iskettiin ihan tasatahtia ja ottelun viimeiselle minuutille lähdettiin lukemista 4-4. Ajassa 59:03 sankariksi nousi Taru Nordman, joka laukoi Maura Paajasen upeasta esityöstä EräViikingit 5-4 voittoon.

Hymy oli herkässä Taru Nordmanin ratkaisu maalin jälkeen, johon erinomaisen syötön tarjoili Maura Paajanen.
OTTELUN MAALIKOOSTE:

SB-Pro vieraili Mosahallilla

Hienon PSS-voiton jälkeen saatiin Mosahallille vieraita Nurmijärveltä, kun SB-Pro saapui kylään. Ottelu alkoi taas tasaisissa merkeissä molempien osuessa avauserässä kertaalleen. Toisessa erässä SB-Pro karkasi jo 2-4 johtoon. Kolmannessa erässä EräViikingit osoitti venymiskykyään ja nousi tasoihin ja lopulta ottelussa mentiin voittolaukauskilpailuun. Siinä SB-Pro oli lopulta etevämpi ja nappasi voiton lukemin 4-5.

SB-Prota vastaan käytiin tiukka kamppailu voitosta. Lopulta ratkaisu nähtiin vasta voittolaukausten jälkeen.
OTTELUN MAALIKOOSTE:

Bläk Boksiin Classicin vieraaksi ja tärkeä Suomen Cup -peli O2-Jyväskylä II:sta vastaan

EräViikingit matkasi Tampereelle Classicin vieraaksi. Ottelu oli jälleen todella tasainen. EräViikingit nappasi kuitenkin täyden pistepotin mukaansa lukemin 3-4. Voittomaalista vastasi Daniela Westerlund. Seuraavana päivänä oli luvassa todella tärkeä ottelu Suomen Cupissa. Ottelun alku oli EräViikingeille hankala, kun tiukasti puolustanut O2-Jyväskylä onnistui tekemään avausmaalin. Lopulta ottelun toisessa erässä EräViikingit sai vapauttavan tasoitusmaalin Jenni Rautasen osuessa. Vapautuneisuus näkyi tämän jälkeen EräViikinkien otteissa ja lopulta ottelusta saatiinkin haluttu tulos 2-4 voiton myötä. Joukkue vietti kyseisen viikonlopun reissun päällä ja yöpyi Kangasalalla Hotelli Kuohun hienoissa puitteissa, tuo reissu varmasti hitsasi joukkuetta yhteen.

Ennen tärkeää Suomen Cup -ottelua, oli aikaa tehdä myös hyvää. Mitä? Se selviää TV:stä ensi kesänä!
OTTELUIDEN MAALIKOOSTEET:

Back-to-back pelien toinen osa Classicia vastaan Mosalla

EräViikingit pelasi kotonaan mainion ottelun Classicia vastaan. Pisteet jäivät lopulta Mosalle lukemin 3-1. Ottelussa tehokkaana hääri Taru Nordman, joka teki tehot 1+1.

Maura Paajanen juhli EräViikinkien kolmatta osumaa.
OTTELUN MAALIKOOSTE:

Energia Areenalla Rankkoja Ankkoja vastaan Liikuttavin -teemaottelussa

EräViikingit kohtasi F-liigan Liikuttavin -teemaottelussa Rankat Ankat. Ottelu pelattiin Energia Areenalla. Ottelun alku oli EräViikingeiltä hieman tahmea ja SSRA menikin ottelussa 0-1 johtoon. Tämän jälkeen EräViikingit sai kuitenkin pelistä paremmin kiinni ja lopulta voittajasta ei ollut epäselvyyttä hienon 7-2 voiton jälkeen. Sofia Mittentag ja Jenni Rautanen osuivat molemmat ottelussa kahdesti.

Jenni Rautanen osui Ankkojen kaadossa kahdesti.
OTTELUN MAALIKOOSTE:

Nurmijärvelle testaamaan SB-Pron vire

EräViikingit aloitti Nurmijärvellä ottelun todella vahvasti. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin 0-3 lukemista. Sama vire kantoi lopulta läpi koko ottelun. Lopputuloksena 1-6 ja täydet pisteet EräViikinkien matkaan. Ottelussa Sofia Mittentag teki liigauransa 50. maalin viimeistellen myös hattutempun.

Sofia Mittentag teki SB-Pron verkkoon liigauransa 50. maalin, ja teki ottelussa lopulta myös hattutempun.
OTTELUN MAALIKOOSTE:

Pohjoisen vierasreissu SSRA:n vieraana

Oulussa voittajasta ei ollut epäselvyyttä, kun EräViikingit meni ottelussa menojaan. EräViikingit johti ottelua jo 0-5, kunnes vain 17 sekuntia ennen ottelun päätöstä SSRA onnistui ohittamaan EräViikinkien maalilla hyvin pelanneen Laura Loisan. Pisteet EräViikinkien matkaan lukemin 1-5.

Oulusta lähti mukaan tärkeät pisteet.
POST-GAME Vidgren:

Syyskauden maalirikkain ottelu Mosalla Kooveeta vastaan

EräViikingit laittoi heti ottelun alussa kaasun pohjaan ja onnistui tekemään tukun maaleja. Ensimmäisen erän loputtua tulostaululla komeili lukemat 3-1. Toisessa erässä maali-iloittelu jatkui ja toisen erän jälkeen taululla oli lukemat 6-4. Kolmannessa erässä EräViikingit karkasi lopulta selkeään 10-5 voittoon. Ottelussa EräViikinkien Nea Nupponen teki uransa ensimmäisen liigamaalin.

Nea Nupponen teki liigauransa ensimmäisen osuman Kooveen verkkoon.
OTTELUN MAALIKOOSTE:

TPS saapui Mosalle testaamaan EräViikinkien vireen

Kuuden ottelun voittoputki joutui koetuksiin, kun TPS saapui hakemaan revanssia Mosalta. Turkulaiset tulivat otteluun todella vahvasti ja johti avauserän jälkeen lukemin 2-4. TPS:n vahva peli jatkui lopulta läpi ottelun ja pisteet lähtivät TPS:n matkaan Turkuun lukemin 4-6. EräViikinkien Sofia Mittentag osui ottelussa kahdesti.

Sofia Mittentag teki kaksi maalia TPSn verkkoon.
OTTELUN MAALIKOOSTE:

Syyskauden viimeinen F-liigaottelu Turussa Loiston vieraana

Ottelu oli tasainen ja ottelun voittajaa haettiin lopulta pidemmän kaavan kautta, kun ottelussa mentiin voittolaukauskilpailuun lukemista 4-4. Voittolaukaus kilpailussa EräViikingit oli lopulta etevämpi Taru Nordmanin veivattua pallon upeasti maaliin. Tärkeä extrapiste lähti EräViikinkien matkaan Mosalle.

OTTELUN MAALIKOOSTE:

Syksyn tärkein ottelu Suomen cupissa SaiPaa vastaan

Ottelusta kehkeytyi lopulta todellinen trilleri. SaiPan johtaessa ottelua aina viimeiselle minuutille saakka, kunnes EräViikinkien Jenni Rautanen iski todella tärkeän tasoitus maalin ajassa 59:12. Lopulta ottelussa mentiin aina jatkoajalle saakka, jota oli pelattu vain kaksi minuuttia ja yksi sekunti, kun Taru Nordman räjäytti Mosahallin katon ilmaan ja siivitti EräViikingit Suomen Cupin lopputurnaukseen.

Todellinen jännitysnäytelmä päättyi jatkoajalla EräViikinkien voittoon Taru Nordmanin ratkoessa ottelun.
OTTELUN MAALIKOOSTE:

Top 5 Pistepörssi:

Sofia Mittentag 13. 13+7=20

Taru Nordman 13. 9+10=19

Daniela Westerlund 12. 7+7=14

Maura Paajanen 13. 8+2=10

Jenni Rautanen 13. 5+4=9

Torjuntaprosentit:

Laura Loisa 8. 78,76%

Sanna Viitanen 5. 77,92