Otteluraportti
EräViikingit ja Seinäjoen Peliveljet tarjosivat Energia Areenan perjantai-illassa tunnetasoltaan playoffs henkisen kamppailun. Molemmat joukkueet tarjosivat yleisölle ottelun täynnä kiihkeitä tapahtumia, jossa ei kolhuiltakaan vältytty.
EräViikingit lähti kamppailuun katkaisemaan Peliveljien kuuden ottelun voittoputkea. Runkosarjan kolmossijansa jo ennen ottelua varmistaneet seinäjokelaiset lähtivät peliin paineettomassa tilanteessa mutta ottelusta tuli kaikkea muuta kuin normaali runkosarjan mittelö. Joukkueet hakivat selkeästi asetelmia jo keväälle ja tämän seurauksena tilanteet pelattiin loppuun asti ja vähän ylikin.
Tiukkojen kaksinkamppailujen lisäksi ensimmäisessä erässä nähtiin myös tukku maaleja. Peliveljet aloitti maalikarkelot Henri Myllymäenjohdolla kotijoukkueen Ossi Jalosen pallon menetyksen seurauksena. Jalonen kuittasi oman virheensä tuomalla EräViikingit tasoihin kaukolaukauksen painuessa helpohkosti ohi Julius Kivimäen. Erä eteni joukkueiden maalatessa vuorotahtiin, kunnes ottelu sai erikoisen käänteen. EräViikinkien tähtihyökkääjä Jani Kukkola torppasi vihellyksen jälkeen vieraiden Sami Koskea, joka kaatuessaan huitaisi Kukkolaa mailalla päähän. Tahattomalta näyttäneen huitaisun seurauksena Sami Koski saatettiin kentältä viiden minuutin ja pelirangaistuksen kera pukukoppiin. Kahden minuutin jäähyn tilanteesta saaneen Jani Kukkolan pukukoppiin saatteli katsomosta löytynyt lääkäri, joka lähetti maestron tikattavaksi paikalliselle terveysasemalle.
4 vs 4 pelissä ei maalimerkintöjä nähty mutta EräViikinkien päästessä ylivoimalle alkoi verkko heilua. Ensin Tero Tiitu (2+0) pyssytti paraatipaikaltaan vasemmasta siivestä ohi Kivimäen. Reilu minuutti tästä oli Mika Moilasen (3+0) vuoro ohjata takatolpalta pallo verkkoon. Vain 22 sekuntia myöhemmin asialla oli jälleen Tiitu ja ottelu oli hetkessä tilanteessa 5-3. Kaikkiin EräViikinkien ylivoimamaaleihin syötön antoi huippuiskussa oleva Miko Kailiala (2+3), jonka identtiset lättysyötöt varsinkin neljänteen ja viidenteen maaliin olivat herkullista katseltavaa.
Toisessa erässä maalitalkoot ja tunteetkin hieman rauhoittuivat mutta kentällä nähtiin edelleen kovaa taistelua elintilasta. Ville Kuusela (3+0) täydensi hattutemppunsa nopeasta vapaalyönnistä ja toi Peliveljet jälleen maalin päähän. Ottelun ehdoton tähti oli Miko Kailiala, joka astui jälleen ratkaisijan rooliin. Ensin millintarkka kaukolaukaus kaukaa alanurkkaan ja pian samainen herra napautti maalin edestä pallon verkkoon Jani Kukkolaa ykköskentässä paikanneen Tom Strömstenin maagisesta esityöstä.
Kolmannessa erässä EräViikingit sai pallolliseen peliinsä lisää varmuutta ja kaunisteli lukemia muutamalla lisämaalilla. Peliveljien kavennuksista huolimatta loppulukemat kirjattiin kotijoukkueelle varsin ansaitusti 10-6.
EräViikinkien runkosarjan viimeinen ottelu pelataan Vantaan Energia Areenalla keskiviikkona 8.3 kun vastaan asettuu Tampereen Koovee.