Uutinen
EräViikinkien F-liigajoukkueet uudistuvat kaudelle 2022 – 2023. MEET -artikkelisarja esittelee joukkueisiin liittyvät uudet pelaajat. Kausikorttisi jännittävälle F-liigakaudelle saat Ticketmasterin kanavista.

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueesta löytyy vain yksi rightin puolen pelaaja, se on 20-vuotias Mikaela Backman. Laituri siirtyi helsinkiläisseuraan 2+1 -vuotisella sopimuksella ÅIF:sta. Viime kaudella hän viimeisteli F-liigassa kahdeksan pistettä.
Backmanin salibandyura alkoi 6-vuotiaana Porvoossa PSS:ssä. Läpi juniori-ikäluokkien kulkenut tie vei lopulta ÅIF:n edustusjoukkueeseen, jossa kului viime kausi.
Tulen joukkueeseen isolla motivaatiolla ja halulla kehittyä. Pelaajana tykkään haastaa pallolla ja tehdä arvaamattomia ratkaisuja. Ylipäätään pyrin pelaamaan rennolla asenteella, pelaamisen pitää olla hauskaa, jotta myös peli kulkee.
Mikaela Backman
PSS-kasvatti on seurannut F-liigaa ja EräViikenkejä jo pidemmän aikaa, ulospäin on välittynyt erittäin hyvä mielikuva ja nyt hän on kesän aikana päässyt myös hyvin sisään tuohon ilmapiiriin.
Meillä on vahva, potentiaalinen, motivoitunut ja energinen joukkue kasassa. Pari tuttua kasvoa täällä oli ennestään ja heidän kautta olen kuullut, että jengissä on tosi hyvä henki. Nyt olen päässyt huomaamaan, että se myös pitää paikkaansa.
Mikaela Backman

Harjoituskaudella Backman on päässyt pelaamaan jo myös viime kauden joukkuettaan vastaan ja vasemmalta kaistalta on nähty luovia ratkaisuja. Edessä on kuitenkin hyppy B-lohkosta A-lohkoon ja Backman on valmiina haasteeseen.
Odotan kautta innolla, kohta päästään jo pelaamaan kunnon pelejä. Ensimmäinen steppi itselle on päästä A-lohkon vauhtiin, paljon on vielä töitä edessä. Odotan hyvää kautta ja varmasti saadaan onnistumisia meidän jengille.
Mikaela Backman
Parhaat salibandymuistot Backmanilla on Tshekin turnausreissuista ja sellainen on edessä myös n. kuukauden päästä, kun EräViikingit matkaa liigajoukkueidensa voimin kovatasoiseen Czech Openiin. Joukkue on päässyt kesän ajan tutustumaan toisiinsa ja henkeä kasvatetaan varmasti aimo annos lisää yhteisellä ulkomaan reissulla. Etenkin koronakausien jälkeen ryhmä on varmasti innoissaan päästessään mittaamaan muiden maiden huippujoukkueiden tasoa.
Hyvillä mielin kausi on lähtenyt käyntiin, tosin pienien ongelmien ja loukkaantumisten kautta. Nyt vaan jatketaan laadukasta treenijaksoa läpi OT-jakson lopun ja hyvä tulee. Jengi on mahtava. Minut on otettu hyvin vastaan. ja koko valmennustiimi on mukava ja ymmärtäväinen. Yksilöt huomioidaan täällä tosi hyvin.
Mikaela Backman

Backman pelaa EräViikingeissä numerolla 72 ja hänen pelaajakorttinsa löydät täältä.