Uutinen
EräViikinkien pelaajasopimusjulkistukset tarjoaa JoyActor. Tsekkaa yhteistyössä tuotetut laadukkaat langattomat kuulokkeet EV Shopista ja hanki omasi. Tuotteilla on 30 päivän tyytyväisyystakuu.

EräViikingit on solminut 1+1 -vuotiset jatkosopimuksen hyökkääjien Lotta Varakkaan, 19 ja Elina Niemen, 19, kanssa. Varakas on Tapanilan Erän kasvatti ja Niemi puolestaan SSV:n.
Varakas pelasi kuluneella kaudella keskushyökkääjän paikalla ensimmäisen täyden kautensa liigassa, 21 runkosarjan otteluun syntyi tehot 1+0. Myös kahdella aikaisemmalla kaudella Varakas on ollut liigajoukkueen ringissä ja esimerkiksi kaudella 2018 – 2019 hän oli mukana pelaavassa kokoonpanossa pudotuspeleissä, jossa viiteen puolivälieräotteluun syntyi kaksi syöttöpistettä.
Luottavaisin ja innokkain mielin odotan alkavaa kautta. Viime kaudesta jäi paljon nälkää ja näyttämisen halua, ja se tulee näkymään kentällä ensi kauden alusta asti. Päätös jatkaa oli helppo, meillä on hyvä porukka kasassa ja uskon että tullaan pärjäämään hyvin ensi kaudella.
Lotta Varakas

Niemelle kausi liigajoukkueen mukana oli niin ikään kolmas. Loukkaantuminen pilasi kautta 2019 – 2020 ja myös kulunut kausi tarjosi omia haasteitaan. Monipuolisena pelaajana Niemeä nähtiin myös puolustajan paikalla ja lopulta kevät jäi hänen osaltaan rikkonaiseksi.
Odotan innolla, että saadaan lisää yhteisiä kokemuksia kasaan, jotta ollaan entistä vahvempia tulevaisuudessa. Mielenkiinnolla odotan, mitä uusi valmennus saa meistä pelaajista irti. EräViikingit siksi, koska koen, että pystytään olla F-liigan ehdotonta kärkeä. Joukkueessamme on paljon potentiaalia. Täällä on myös puitteet kunnossa harjoittelun suhteen.
Elina Niemi
Molemmat pystyvät myös ikänsä puolesta pelaamaan T21-joukkueessa, jonka rakennus on myös hyvässä vaiheessa.
Niemi ja Varakas ovat luonteeltaan sellaisia tyyppejä, jotka soveltuvat erittäin hyvin rakentuvaan toimintakulttuuriimme. Varakkaalla oli nousujohteinen kausi ja pelasi todella periksinantamattomasti kevään ratkaisupeleissä. Siitä on hyvä jatkaa kohti tärkeää kesäkautta. Niemi pääsee myös kesän alusta saakka täysipainoisesti mukaamme, joka on hieno juttu. Joukkueen ympärillä on nyt todella paljon positiivista värinää, mikä kertoo siitä että olemme menossa hyvään suuntaan.
Olli Lähdesmäki, F-liigajoukkueiden johtaja
Joukkueella on viikolla 16 ja 17 muutamia pelipainotteisia tapahtumia, jonka jälkeen joukkue on lopullisesti valmis aloittamaan starttipalaverilla maanantaina 3.5.
JULKISTETUT PELAAJASOPIMUKSET
