Otteluraportti
EräViikingit voitti naisten Salibandyliigan ottelussa TPS:n 4-3. Mosahallissa pelatun ottelun yksi suurimmista sankareista oli maalivahti Laura Loisa, joka piti pahimmilla hetkillä kotijoukkuetta pystyssä.
Tiukka peli oli, kuten etukäteen ennakoitiinkin. Molemmilla oli paikkoja ja hyvää peliä. Se oli sellainen hyvä säbäpeli, Loisa totesi.
Ottelussa ei riittänyt täysi aika siihen, että voittaja olisi saatu ratkaistua ja sen vuoksi jouduttiin pelaamaan vielä uudella formaatilla oleva viisi minuuttinen. Kun jatkoaikakaan ei tuonut tulosta, ratkaisua haettiin uuden systeemin mukaan rangaistuslaukauskilpailusta.
Onhan se vähän erilaista peliä pelata neljällä neljää vastaan, Loisa mietti.
EräViikingeille peli oli ensimmäinen, jossa jouduttiin turvautumaan uudistettuun jatkoaikaan, sillä aiemmat pelit ovat päättyneet jo varsinaisella peliajalla. Uuden jatkoajan myötä joukkueet saavat jo yhden pisteen siinä vaiheessa, kun kello pärähtää soimaan 60 minuutin jälkeen tasatilanteessa.
Siinähän se menee kuin kaikki muutkin. Ensimmäistä kertaa tosiaan pelattiin ja kivaa, että käännettiin tämä näin, Loisa iloitsi.
Loisan lisäksi lisäpisteen suhteen tärkeässä roolissa oli myös joukkueen nuorisokentällinen Taru Nordmanin johdolla. Nordman onnistui ottelussa sekä varsinaisella peliajalla, että rangaistuslaukauksissa, iskien ratkaisevan osuman. Voiton myötä EräViikingit lähtee kuukauden mittaiselle kisatauolle. Seuraava ottelu on vasta 15. joulukuuta.
Nyt treenataan vähän kovempaa, fysiikka edellä ja pari treenipeliäkin tullaan pelaamaan, Loisa valotti seuraavaa kuukautta.
Sarjataulukossa EräViikingit nousi neljänneksi ja on tasapisteissä kakkosena olevan Kooveen sekä kolmantena olevan SB-Pron kanssa. Myös PSS on kymmenessä pisteessä. Sarjan kärjessä olevaan Classiciin eroa on vain neljä pistettä.