Otteluraportti
EräViikinkien naisten edustusjoukkueen uusi kausi ei saanut toivottua alkua. Tampereen Koovee voitti kotonaan kauden avauskamppailun lukemin 8-2. Ervinaiset heräsivät taisteluun vasta toisessa erässsä, kun kotijoukkue oli 3-0 johdossa. Vieraat kavensivat tilanteeksi 3-2 Milja Saarikosken ja Anna Yli-Kojolan maaleilla, mutta kolmannen erän lopussa Koovee otti pelin täysin haltuunsa.
EräViikiingit lähti otteluun kovalla asenteella, mutta tällä kertaa sekään ei riittänyt, sillä vastaan asteli todella hyvin ja uhrautuvasti puolustava kotijoukkue. Vierasjoukkueella oli avauserässä muutama hyvä maalipaikka, mutta palloa ei saatu maaliin. Koovee puolestaan käytti omat paikkansa tehokkaasti. Joukkueen ensimmäisen osuman viimeisteli Diana Klavan ajassa 07.55.
Toisen erän puolivälissä EräViikingit alkoi pääsemään paremmin peliin kiinni. Joukkueen rytmin muutos tehosi heti ja kotijoukkue oli paikoitellen pahasti alakynnessä. Ensin osui Milja Saarikoski ajassa 35.52 Mirva Laitisen syötöstä. Jatkoa seurasi miltei heti, kun Anna Yli-Kojola toi vieraat yhden maalin päähän ajassa 37.38.
Taistelu jatkui tiukkana aina viimeisen erän puoliväliin, jonka jälkeen Koovee meni menojaan. Lopputuloksena 8-2 voitto kotijoukkueelle, joista kaksi tyhjään maaliin.
Maalikooste
Ensi esiintymisen Naisten Salibandyliigassa tekivät mm. Elina Niemi, Anni Räisänen ja Amanda Nyberg ja he esiintyivätkin edukseen. Odotusarvo joukkuetta kohtaan on edelleen korkealla, eikä tämä ottelu sitä mihinkään muuttanut.
EräViikingeille ei irronnut parasta mahdollista starttia, mutta seuraavat pelit tulevat vastaan nopeasti. Perjantaina on edessä kotiavaus Mosalla, kun Pelicans SB saapuu Helsinkiin. Lauantaina kohdataan PSS vieraskentällä, isoja pisteitä on jaossa.
Liput Mosan perjantai-iltaan edullisemmin ennakkoon Ticketmasterista.