Uutiset

Kiitos vastauksista! – EräViikinkien jäsenkysely kertoo positiivista kieltä toiminnasta

EräViikinkien kausi 2025-2026 on pian viimeisiä pienten juniorien lopputurnauspelejä ja kauden päätösturnauksia vaille valmis. Kausi on toiminnallisesti sujunut eri sektoreilla (ikäluokkajoukkueet, kaupunginosa harrastejoukkueet, harrastetoiminta ja muut projektit) sujunut varsin hyvin odotuksien mukaisesti. Joukkueissa pelaajamäärä on kauden aikana hieman kasvanut ja harrasteryhmistä lähes kaikki suunnitellut ryhmät myös toteutuivat. Projekteista voidaan mainita KWMC-turnaukset, jotka kasvoivat selkeästi tällä kaudella ja kasvua on odotettavissa seuraavanakin kautena.

Toiminnan sujuminen on luonnollisesti tärkeä asia, jäsenistön hyvinvointi on vielä tärkeämpää. Siksi vuosittainen jäsenkysely on meille tärkeä mittari. Saamme silloin tärkeää palautetta teiltä siitä, mikä toimii, mikä ei ja mitä ajatuksia jäsenistöstä nousee.  Tänä keväänä kyselyyn vastasi noin viidesosa jäsenistämme. Se on tilastollisesti riittävä otos, mutta tavoitteenamme on, että ensi vuonna meillä on vielä enemmän vastaajia.

Mitä luvut kertoivat

Kokonaistyytyväisyys oli 4,13 (asteikolla 1–5), viime kaudella 4,16. Tämä on meidän historian toiseksi korkein lukema. Seuran merkityksellisyys nousi 4,29:stä 4,34:ään, oman joukkueen valmennukseen tyytyväisyys 3,94:stä 4,03:een, ja turvallisuuden tunne lapsen harrastuspaikkana sai 4,51.

Pohja on siis varsin hyvä ja  sen päälle voi rakentaa. Kehitettävääkin löytyy. Kyselyssä on jo useamman vuoden ajan toistunut samantyyppinen signaali, eli kun juniori siirtyy ikäluokkaan, jossa kilpailu kovenee — käytännössä P16/T16 — yleinen tyytyväisyys laskee. Tämä ei varmasti ole sattumaa. Olemme jo tehneet asian eteen toimenpiteitä, joista infoamme tarkemmin toukokuun aikana.

Kokonaisuutena jäsenkysely kuitenkin kertoo siitä, että moni asia seurassa toimii ja suunta on oikea. Kyselyn perusteella myös seuran valitut arvot (yhteisöllisyys, laadukkuus, vastuullisuus ja kunnioittavuus) näkyvät toiminnassa – näistä haluamme pitää kiinni ja kehittää niitä entisestään.

Jäsenkyselyn yhteydessä suoritettiin myös yhteystietonsa jättäneiden kesken arvonta. Voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Jari Oksanen
Toiminnanjohtaja
EräViikingit ry