
Uutinen

EräViikinkejä viimeiset kaksi kautta edustanut Miko Kailiala siirtyy uusiin suuntiin urallaan. Maajoukkuehyökkääjä on pelannut seurassa yhteensä 45 runkosarjan ottelua, joissa hän on tehtaillut 65 maalia ja kerännyt yhteensä 96 tehopistettä. Ehkä parhaiten Kailiala muistetaan EräViikingeistä kevään 2017 pudotuspeleistä, kun 13 ottelussa syntyi Salibandyliigan uusi ennätys, 21 maalia. Kailiala on voittanut EräViikingeissä SM-hopeaa, Suomen Cupin sekä kovatasoisen Czech Open -kutsuturnauksen.
Kailiala haluaa lähettää viestinsä seurayhteisölle:
Nämä viisi vuotta mitä olen saanut Helsingissä viettää, on vienyt minua paitsi henkilökohtaisesti, niin myös ihmisenä eteenpäin ihan tajuttoman paljon. Siitä jos jostain olen kiitollinen kaikille matkan varrella vaikuttaneille. Ensimmäiset kolme kautta SSV:ssä sain pelata monen lajilegendan kanssa ja ammentaa heiltä oppia. EräViikingeistä syntyi kaiken keskellä maailman suurin salibandyseura, johon on ollut mahtavaa kuulua mukaan. En kadu sekuntiakaan, että uskallus riitti lähteä mukaan salibandypiirejä hetkauttaneeseen seuraan. Uskon samalla, että EräViikinkien parhaat päivät ovat vasta edessäpäin.
Kiitokset koko seurayhteisölle, että otitte minut lämpimästi vastaan ja kohtelitte kuin omaa poikaanne. Ensimmäisenä, erityiskiitokset kuluneista viidestä vuodesta asiansa aina tyylillä hoitavalle Kurrelle (Kurt Westerlund). Toisena, neljänä kautena minua luotsanneelle Mika Ahoselle, jonka arvostus meikäläisen silmissä ei tule ikinä häviämään. Pelaajista on pakko kiittää ensimmäisen kauden kapteenia Tommi Aroasekä silloista pääkäskijä Jyri Korsmania. Heidän rooli oli suunnattoman iso, kun uusi seura lyötiin yhteen. Toisena pelaajana ”Toman” manttelinperijää Jani Kukkolaa, joka tulee aina olemaan meikäläisen parhaita kavereita. Laasosen Ronin kanssa on myös kuljettu koko viisi vuotta. Ollaan taisteltu saman pelipaikan peliajasta, mutta silti aina hurtilla huumorilla ja veljeydellä.
Helsingin vuosista päällimmäisenä käteen jäi muutama mitali sekä paljon oppia, mutta ennen kaikkea käsittämättömän suuri määrä hienoja ihmisiä, kavereita ja ystäviä. Toivottavasti meidän tiet kohtaavat vielä mahdollisimman monen kanssa. Toivotan vilpittömästi seuralle kaikkea hyvää jatkoon ja toivottavasti tavataan vielä.
Myös EräViikinkien liigajoukkueen manageri Kurt Westerlund lähettää terveisensä Kailialalle:
Kiitos Miko viidestä hienosta yhteisestä kaudesta! Olet todella hieno kaveri. Pidän sinua todella kovana pelimiehenä ja uskon että paranet vain vuosi vuodelta! Tsemiä jatkoon! Iso Respect!
EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naava kommentoi Kailialan lähtöä seuran näkökulmasta:
Kailiala on yksi maailman kärkipelaajista ja tottakai olisimme halunneet pitää hänet meillä. Miklu on ollut EräViikinkien lyhyen historian ajan merkittävässä roolissa ja tuskin kukaan unohtaa viime kevään playoffien vahvaa henkilökohtaista suoritusta, joka omalta osaltaan auttoi joukkuetta aina Superfinaaliin saakka. Jossain kohtaa kuitenkin taloudelliset ja muun elämän realiteetit tulevat vastaan ja on todettava, että emme pysty pelaajaa meillä pitämään.
Naava jatkaa EräViikinkien urheilullisesta strategiasta yleisellä tasolla:
Haluamme määrätietoisesti kehittää laadukasta urheilutoimintaamme entisestään, mutta se on tehtävä kestävälle pohjalle. En usko vauhtisokeuteen. Olemme kilpailukykyisiä pelaajabudjetin osalta, mutta haluamme toimia niissä raameissa mitkä näemme järkevänä joukkueiden kokoamisessa. Luotan sen tuottavan enemmän tulosta pitkässä juoksussa. Pelaamme nyt salibandyn huipputasolla, mutta haluamme pelata entistä korkeammalla kymmenenkin vuoden päästä.
EräViikingit haluaa kiittää Miklua kuluneesta ajasta seurassa ja toivottaa hyvää jatkoa uusiin haasteisiin!
EräViikinkien tulevan kauden iskukykyinen liigajoukkue alkaa olla pitkälti kasassa. Uusia sopimuksia tullaan tiedottamaan lisää lähipäivinä.