Yleinen
Nuori hyökkääjälupaus Kevin Söderling on solminut sopimuksen EräViikinkien kanssa. Söderling edusti Viikinkejä kahden kauden ajan Salibandyliigassa ja pelasi yhteensä 56 ottelua helsinkiläisseuran paidassa. Hänen sopimus EräViikinkeihin on kahden vuoden mittainen.
– Tämä on hieno mahdollisuus päästä rakentamaan jotain ihan uutta, Söderling myhäili.
– Odotan innolla, että kaikki lähtee käyntiin ja henkilökohtaisesti tuntuu siltä, että tämä kausi olisi sellainen, kun otan isoja askelia eteenpäin.
EräViikinkien hyökkäyskalusto on jäätävän kovaa luokkaa ja siihen kun vielä lisätään nuori Söderling, niin taistelua pelipaikoista on luvassa paljon. Sen tietää myös mies itse.
– Jos katsoo nimiä, mitä siellä listassa on, niin onhan se nyt ihan selvää, että todella kova nippu on kasassa.
– Henkilökohtainen tavoitteeni on ottaa paikka pelaavassa kokoonpanossa ja näyttää, että pärjään tällä tasolla, Söderling suunnittelee.
Kaksi kautta Viikingeissä pelannut nuorukainen on uransa aikana onnistunut saamaan yhden liigapronssin, mutta nälkää kaverilla riittää. Parasta aikaa armeijaa käyvä nuori mies uskoo, että ensi kaudella muu kuin menestyminen on pettymys.
– Kyllä tällaisella joukkueella menestyminen on enemmän kuin mahdollista. Silti yhtäkään voittoa ei oteta nimilistaa katsomalla, Söderling tietää.
Söderling on urheilullinen pelaaja, jolta löytyy kokemusta myös salibandyn ulkopuolelta. Nuorukainen on pelannut salibandyn lisäksi pääsarjatasolla myös jääpalloa Botnian riveissä. Jääpallossa Söderlingin pelipaikkana oli maalivahti.
– Lupaava nuori pelaaja, rightin puolen maalintekijätyyppi. Parina viime kautena mennyt eteenpäin isoja askeleita, odotamme sitä myös tulevalta kaudelta, EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naava kommentoi.
Kun moni pelaaja on sanonut tuovansa joukkueeseen erilaisia murteita, kuten turun murretta tai rauman murretta, niin Söderlingin mukana tulee aivan uudenlainen juttu koppiin.
– Tuon joukkueeseen nuorta intoa ja ruotsin kielen. Toivottavasti myös jokunen maalikin tulee, Söderling heitti.
EräViikingit julkaistut pelaajat 21.05.2016
Maalivahdit:
Santtu Strandberg
Puolustajat:
Tommi Aro
Marko Juselius
Janne Salonen
Hyökkääjät:
Jani Kukkola
Lauri Kapanen
Miko Kailiala
Tuomas Iiskola
Roni Laasonen
Perttu Puska
Janne Hyvönen
Tommi Rosendahl
Kevin Söderling