Uutinen
EräViikinkien kauden parhaat pelaajat palkittiin Mosahallissa järjestetyssä Grand Gaalassa perjantaina 19. toukokuuta. Paikalle oli saapunut runsaasti seuran jäseniä seuraamaan historiallista gaalailtaa.
Historiallinen gaalailta oli siten, että se oli järjestyksessään ensimmäinen EräViikinkien järjestämä gaala. Tilaisuudessa palkittiin pelaajia jokaisesta ikäluokasta ja jokaisesta joukkueesta, mukaan lukien myös Tapanilan Erän ja SSV:n nimeä kaudella 2016-2017 kantaneet joukkueet.
Gaalassa huomioitiin menestyneitä joukkueita, kuten seuran ainoan ja ensimmäisen Suomen mestaruuden tuonut C-junioreiden joukkue. Lisäksi muistettiin pitkään seuratyössä olleita henkilöitä liiton ansiomerkillä.
Gaalan tunnelma ja runsas osanottajamäärä kertoo EräViikinkien jo yhden kauden aikana syntyneestä yhteishengestä. Seura onnittelee kaikkia palkittuja ja ensi vuonna kaikki joukkueet ovatkin jo yhteisen nimen alla, joten perinnettä tullaan jatkamaan.
Palkitut:
Kauden miespelaaja: Miko Kailiala
Kauden naispelaaja: Tuuli Rannala
Kauden poikapelaaja A-C: Mika Majalahti
Kauden tyttöpelaaja A-C: Aino Tuokkola
Kauden poikapelaaja D-G: Emil Ollikainen
Kauden tyttöpelaaja D-G: Veera Mertanen
Kauden maalivahti: Pihla Iso-Oja ja Milla Jaatinen
Kauden huippuvalmentaja: Jyri Korsman
Kauden juniorivalmentaja D-G: Jon Klaile
Kauden toimihenkilö: Maija Tantere
Kauden juniorijoukkue: C02-pojat edustus
Kauden some-palkinto: Emmi Aittomäki
Ransun Malja: Tuuli Rannala ja Tom Strömsten
Kauden joukkuepelaajapalkinnot kustakin joukkueesta:
Pojat
EräViikingit:
A-nuoret Valtteri Saari
B-edustus Toni Wuorenjuuri
C01 Blue Sami Tuuri
C01 Black Veerti Vasara
C02 Edustus Aarne Rissanen
G09 Blue Jonni Starck
G09 Blue Vilho Kirjavainen
G09 Black Elmeri Koiso-Kanttila
G09 Black William Rajala
SSV:
A-Pojat Niklas Niemi
C02 Tatu Aapro
D03 Voima Ville Lehtimäki
D03 Galaxy Rasmus Freudenthal
D04 Stars Julius Pajari
E05 kilpa Aleksi Sepponen
E05 haastaja Kasper Espo
E06 Black Joona Tainio
E06 Blue Kimi Aurivuo
E06 White Eljas Niskanen
F07 Antti Mäkeläinen
F07 Sebastian Svensk
F08 Emil Malmsten
F08 Samu Kovanen
Erä:
B-Sininen Otso Harmaajärvi
C01 Sininen Lauri Salolahti
C01 Valkoinen Jesse Lindroos
C02 Sininen Joel Lindström
D03 Edustus Nicklas Lindholm
D03 Sininen Atte Jokipii
D04 Sininen Eelis Kanerva
D04 Valkoinen Eemeli Relander
E05 Sininen Rasmus Repo
E05 Valkoinen Oliver Kiviluoto
E06 sininen Akseli Ailio
E06 valkoinen Julius Kettunen
F07 Teemu Lievo
F07 Jesse Kuusisto
F08 Eemeli Järvinen
F08 Sameli Savolainen
Tytöt
EräViikingit:
A-Tytöt Niina Ikonen
A-tytöt Akatemia Miisa Auvinen
B-tytöt SM Sanni Laitinen
B-tytöt Akatemia Salla Jylhä
C-tytöt SM Lis-Marie Fuchs
C-tytöt Akatemia Riina Haarma
D-Tytöt Aada Kauppinen
E-tytöt Oona Hento
E-Tytöt Annika Sormunen
F-Tytöt Tara Kuusisto
F-Tytöt Sini Leinonen
Aikuisjoukkueet:
Erä Akatemia Ville Riipinen
Erä Tuomo Hulkkonen
Erä Zenit Niko Lempinen
Joukkuepelaajapalkinnot olivat joukkueiden itsensä valitsemia pelaajia, jotka ovat tunnollisia harjoittelijoita, arvostaa kanssapelaajia, noudattaa terveellisiä elämäntapoja, on kaikin puolin urheilullinen ja omaa hyvät lajitaidot. Muutamien aikuisten alasarjajoukkueiden osalta joukkueet eivät palkittavaa ilmoittaneet, sen takia ne puuttuvat listasta.
Lisäksi Suomen Salibandyliitto palkitsi seuratoiminnan kultaisella ansiomerkillä yli 15 vuotta seuratoiminnassa ansiokkaasti toimineita henkilöitä. Seuratoiminnan kultaisen ansiomerkin saivat: Juha Koski, Jari Oksanen, Tomi Aaltonen, Matti Pasanen, Kari Huhtala, Ari Paavilainen, Markku Rantala ja Tiina Heinänen.