Uutinen
EräViikingit kohtaa F-liigakarsintojen 2. vaiheessa Tikkurilan Tiikerit. Ottelusarja lähtee käyntiin perjantaina 29.3. Mosalta. Matsiin on myyty tällä hetkellä n. 300 lippua, joten Mosahallin lehtereillä on vielä hyvin tilaa. Seuraavassa ohjeet paikalle saapuville katsojille. Jäsenille toimintaohjeet on lähetetty sähköpostitse.
Mosahallin kapasiteetti on 550 katsojaa, halliin on järjestetty lisätilaa sekä mahdollistettu myös seisomapaikkoja katsomon yläriville. Katsomo on kokonaan numeroimaton ja yleisöä toivotaan istuvan mahdollisimman tiiviisti, jotta istumapaikkoja riittää mahdollisimman monelle.
EräViikingit-kannattajille on varattu oma katsomolohko tulostaulun puoleisesta päädystä ja Tiikerit-kannattajille puolestaan Kahvila Erätauon puoleisesta päädystä.
Suosittelemme yleisöä saapumaan mahdollisuuksien mukaan julkisilla kulkuneuvoilla, omilla autoilla tulevia suositellaan hieman varaamaan aikaa parkkipaikan löytämiseen.
Liput suositellaan hankkimaan etukäteen, sillä yleensä lipunmyynti on vilkkainta ottelupäivänä ja ennakkoon hankitulla lipulla varmistat paikkasi ottelusta. Lippuja ottelusarjan kaikkiin otteluihin voi hankkia kaikista Tiketin kanavista. Mikäli ostat alennusryhmälipun, varauduthan osoittamaan alennukseen oikeuttavan todistuksen lipuntarkastuksen yhteydessä.
Paineilmatorvet ovat kiellettyjä ottelutapahtumassa, joten suoritathan kannustamisen muulla tavoin.