Uutinen
Naisten Salibandyliiga on ollut maaottelutauolla, kun Suomi kävi varmistamassa MM-kisapaikkansa neljällä voitolla Slovakiassa. EräViikingit on päässyt harjoittelemaan tauon laadukkaasti ja kaksi jatkosopimustakin on valmiina julkaistavaksi. Ensimmäisenä esiin hyökkääjä Jonna Virkkusen kanssa solmittu 1+1 -vuotinen jatkosopimus.
Virkkunen muutti täksi kaudeksi Helsinkiin ja onkin ottanut ison roolin EräViikinkien hyökkäyksestä. 19-vuotias hyökkääjä on pelannut Naisten Salibandyliigan runkosarjassa yhteensä 57 ottelua ja viimeistellyt niissä tehot 37+19=56. Kuluvalla kaudella Virkkunen on osunut jo 11 kertaa, jolla hän on joukkueen sisäisen maalipörssin jaetulla kärkipaikalla.
EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naava näkee Virkkusen tulevaisuuden kirkkaana.
Virkkunen pelaa meillä ensimmäistä kauttaan ja omaa erinomaisia vahvuuksia tulla liigan huippupelaajaksi. Hänen suoraan syötöstä lähtevä laukauksensa ja peliälynsä antavat isoja edellytyksiä tehdä tulosta hyökkäyspäässä. Kansainväliselle tasolle pitää vielä paiskia hommia urheilijan elämän kanssa, mutta jo se, että Virkkunen on muuttanut Helsinkiin salibandyn takia, kertoo vahvasta motivaatiosta ja palosta kehittyä huipulle, kommentoi Naava.

Jonna Virkkunen on osunut kauden Salibandyliigassa 13 otteluun 11 kertaa.
Virkkunen on sopeutunut Helsinkiin hyvin ja on innoissaan jatkostaan seurassa.
Joukkue on tosi taitava ja täynnä hyviä pelaajia. Meillä on hyvät mahdollisuudet menestyä. Olen viihtynyt joukkueessa ja Helsingissä erittäin hyvin, joten päätös jatkosta oli helppo. Lisäksi valmennus on huippuluokkaa ja kehittymismahdollisuudet täällä on loistavat. Kaikki asiat on hoidettu seuran puolesta erinomaisesti, kertoo Virkkunen.
Sekä keskushyökkääjän ja laiturin paikalla pelannut monipuolinen Virkkunen on kauttaaltaan tyytyväinen kuluvaan kauteen, mutta näkee joukkueen pelien hieman ailahdelleen kauden aikana.
Henkilökohtasesti on mennyt ihan hyvin. Olen päässyt uuteen joukkueeseen hyvin mukaan ja tulostakin on tullut jonkin verran, mutta parantamisen varaa on vielä. Joukkueen osalta tarvittaisiin tasaisuutta lisää, sillä pelit on ailahdellut liikaa, mikä voi osittain johtua nuoresta joukkueestamme. Yhteisten kokemusten kautta se paranee varmasti kohti kevättä, jatkaa Virkkunen.

Virkkunen ja Milja Saarikoski on nähty lähes koko kauden samassa kentässä.
EräViikingit nähdään Suomen Cupin finaalissa, johon he ovat kulkeneet vaativan tien. Vastassa ovat olleet kovat liigajoukkueet vieraskentillä. Matkalla on voitettu niin Koovee, Pelicans SB kuin SB-Prokin. Vastassa finaalissa on runkosarjaa johtava PSS, joka on onnistunut voittamaan joukkueiden molemmat keskinäiset liigakamppailut. Joukkue on kärsinyt hieman loukkaantumisista, mutta Virkkunen uskoo ryhmän iskukykyyn Cupin finaalissa.
Osaltaan loukkaantumiset ja poissaolot on vaikuttanut tekemiseen viime aikoina. Uskon kuitenkin, että keväälle saadaan vielä parannettua peliä ja mahdollisuudet on mihin vaan kunhan tehdään hommia yhdessä. Joukkueen tavoitteena on kehittyä joka pelissä ja pelata kauden parhaat pelit keväällä. Lisäksi kaks mestaruutta on tarjolla, joten niitä lähetään tavottelemaan, lopettaa Virkkunen.
EräViikingit pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 13.2. Mosalla, kun vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari SB-Pro. Joukkue käynnisti tuohon otteluun #Mosa500 -kampanjan, jonka tavoitteena on myydä 500 ennakkolippua matsiin. Lue lisää kampanjasta täältä. Liput ennakkoon vain 6€ / 5€ ja ne ovat myynnissä Ticketmasterin kanavissa.