Haastattelu
EräViikinkien miehillä on Salibandyliigaa takana nyt neljä ottelua. Tuloksena on ollut kolme voittoa ja yksi tappio. Sarjataulukossa kerätyt kuusi pistettä riittävät tällä hetkellä vasta kuudenteen sijaan. Ottelut eivät ole vielä olleet sitä, mihin viime kaudella totuttiin.
– Kolme voittoa ja yksi tappio on kyllä ihan hyväksyttävä suoritus, mutta jos pelillisesti katsoo, niin aika vaikeata on vielä ja kauhea määrä tulee virheitä. Seuraavaksi on iso koetin kivi, kun Classic tulee vastaan. Pitää saada virheet minimiin ja peli uomiin, tai tulee vaikeata, EräViikinkien kapteeni Jani Kukkola mietti.
Tärkeätä on tietenkin se, että tulosta on tullut ja pisteitä kertynyt, mutta tosiasiat on pystyttävä toteamaan ja EräViikingeissä tiedetään syyt siihen, mistä homma kiikastaa tällä hetkellä.
– Totta kai se vaikuttaa, että päästiin aloittamaan vähän myöhemmin ja joukkuekin oli kasassa normaalia myöhemmin. Sitten kun tuli paljon uusia pelaajia, niin se vaatii myös aikaa kasvaa yhteen, Kukkola totesi.
Nuorisokaarti noussut esiin
Kukkola ei ole yllättynyt siitä, että alkukaudesta on ollut enemmän hankaluuksia kuin vaikkapa viime kaudella. Hän ei silti pidä tämä vuoden joukkuetta sen huonompana, vaikka isoja nimiä viime vuoden joukkueesta putosi pois.
– Onhan meillä paljon nuoria äijiä ja nuorennusleikkausta tehty joukkueessa. Suuria nimiä ollaan menetetty, mutta täytyy antaa hyviä arvosanoja noille nuorille pelaajille, sillä he ovat tulleet hyvin joukkueeseen sisään, Kukkola kehui.
Vaikka nuoret pelaajat ovat tulleet mukaan hyvin ja ollaan nähty heiltä hyviä otteita, kuten Raumalla Oskari Savolaisen upea esitys, niin töitä on silti edelleen tehtävänä, jotta joukkue taistelee tällä kaudella kirkkaimmista mitaleista.
– Viime vuonna saatiin joukkue hyvin hitsattua yhteen ja nyt täytyy tehdä sama homma tämän joukkueen kanssa, Kukkola paalutti.
Töitä on tehtävä ja niitä myös tehdään. Koko ajan joukkue menee parempaan suuntaan ja tulosta tullaan näkemään kentällä hyvinkin pian. Tauon jälkeen ensimmäisen todellinen tasonmittaus on maanantaina, kun EräViikingit vierailee Tampereella.