Viikkoraportti
EräViikinkien viikkoraportissa tehdään katsaus EV Akatemian sekä A-C -junioreiden edustusjoukkueiden menneen viikon tapahtumiin.
Akatemian voittokulku jatkuu. Poikien edustusjoukkueet voittivat viime viikon ottelunsa, mutta viikon ainoassa tyttöjen ottelussa A-tytöt hävisivät SSRA:lle.
Miesten Divarissa Akatemia jatkoi hyviä otteitaan. Tällä kertaa Joensuun Josba kaatui Mosahallissa lukemin 5-3. Ottelun puheenaiheeksi nousi toisessa erässä nähty EräViikinkien maali, jota Josbalaiset protestoivat voimakkaasti vedoten siihen, että pallo oli pelaajan alla, eikä täten ollut pelattavissa. Osuma kuitenkin hyväksyttiin, ja Akatemia nappasi hienon voiton. EräViikinkien Joonatan Lindholm keräsi ottelussa pisteet 2+1. Joukkue on tällä hetkellä Divarissa sijalla kahdeksan. Seuraavan kerran Akatemia nähdään tositoimissa jo tulevana keskiviikkona, kun Mosahalliin saapuu vieraaksi NST.
A-pojat nappasivat tiukan 7-6 jatkoaikavoiton Kirkkonummen Rangersin vieraana. Lauri Laine merkkautti itselleen tehot 1+1. Joukkue on tällä hetkellä SM-sarjan sijalla kuusi. Seuraava ottelu pelataan Mosahallissa 21.2. Tuolloin vastustajaksi saapuu Indians.
B-poikien edustusjoukkue isännöi 1-Divisioonassa M-Teamia lauantaina Mosahallissa. Ottelu päättyi EräViikinkien 8-7 voittoon. Kotijoukkueen Joni Mättö keräsi tehot 1+2. Joukkue on tällä hetkellä oman sarjansa toisella sijalla. B-pojat kohtaavat seuraavaksi SC Hawksin. Ottelu pelataan tänään Mosahallissa kello 18:30.
C1-pojat nappasivat Tiikereistä sunnuntaina 11-7 vierasvoiton ja vankisti johtoaan omassa SM-sarjassaan. Joukkue on pelannut 18 ottelua, joista pisteitä on kertynyt 31. Seuraavan kerran joukkue nähdään tositoimissa kotihallissa 28.2, kun vieraaksi saapuu GR IFK.
A-tytöt taistelivat sunnuntaina pisteistä Mosahallissa, mutta tällä kertaa tuloksena oli 4-8 tappio SSRA:lle. Naisten Salibandyliigassakin pelaava, sekä 19-vuotis syntymäpäiväänsä viettänyt Noora Tervonen iski ottelussa kaksi maalia. A-tytöt ovat SM-sarjan sijalla seitsemän. Seuraavan ottelunsa A-tytöt pelaa 22.2. tuolloin matka vie Turkuun TPS:n vieraaksi.
C-tyttöjen molemmat ottelut päättyivät lukemiin 5-2, tappio vieraskentällä WIRMOlle sekä kotivoitto TPS:stä. Tarkemmat raportit otteluista löytyy täältä.
B-tytöt pelaavat seuraavan kerran vasta 3.3 Blue Foxin vieraana. C-tytöt puolestaan hyppäävät kaukaloon seuraavan kerran 11.3, kun joukkue matkaa Tampereelle Classicin vieraaksi.