Uutinen
EräViikinkien toiminnanjohtaja Jari Oksanen ja urheilujohtaja Joonas Naava pohtivat EräViikinkien fuusiota sekä sen tuomia mahdollisuuksia torstain Helsingin Sanomissa. Neuvottelut fuusiosta käynnistyivät tammikuussa. Muutoksia molemmissa seuroissa oli jo mietitty ennen sitä.
– Olimme jo syksyllä pohtineet Erässä, että meillä on iso seura, jossa on tiettyjä haasteellisia osa-alueita. SSV:ssä oli ollut ihan samanlaisia keskusteluja, Oksanen kertoi Helsingin Sanomissa.
Haasteita on ollut ja niitä on vielä edessäkin päin. Niitä ei EräViikingeissä kuitenkaan pelätä, vaan asiat tehdään rauhassa, ilman hötkyilyä.
– Täytyy edetä systemaattisesti ja maltilla. Ensimmäinen vuosi on suunnittelua ja valmistelua, koska nyt on vielä niin paljon liikkuvia osia henkilökunnan ja seuran rakenteen suhteen, Naava valoitti Helsingin Sanomissa.
Fuusio tehtiin myös siksi, että saadaan salibandyyn iso ja kiinnostava seura, joka voi olla suunnannäyttäjänä muille. Tavoitteena on myös saada jo lajin parissa olevat ihmiset salibandykatsomoihin.
– Laji-ihmiset tietävät, että massa on meidän puolellamme, tulevaisuus on meidän puolellamme. Meillä on nuoret ja lapset mukana. Ne, jotka tulevaisuudessa ostavat lipun, ovat jo lajissa kiinni. Tämä saattaa räjähtää aika isoksi, Naava uskoi.
Lue koko juttu (vain tilaajille):
HS: EräViikingit haluaa suunnannäyttäjäksi – ”Salibandylla on tulevaisuus puolellaan”