Otteluraportti
EräViikingit 2 – 3 TPS JA (0-0, 2-0, 0-2, 0-1) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset
EräViikinkien naisten edustusjoukkue pelasi toisen ottelunsa sijoitussarjassa, kun Mosalle saatiin vieraita Turusta. Tällä kertaa TPS nappasi voiton jatkoajalla lukemin 2-3. Toisen erän lopussa tilanne oli vielä 2-0 EräViikinkien hyväksi, mutta kotijoukkueen ote lipesi viimeisessä erässä, ja turkulaiset pääsivät iskemään pelin tasoihin ja rynnivät lopulta ohi. EräViikinkien maaleista vastasivat Taru Nordman ja Tuuli Rannala.
Tällä kertaa tuli nokkaan. Vähän jäi semmoinen tunne, että kuti jäi piippuun. Emme olleet tarpeeksi aggressiivisia, varsinkaan maalinteossa. Erityisesti röyhkeys ja halu haastaa puuttuivat. Siinä mielessä jäi vähän sellainen olo, että peli keinui meidän edestä pois, EräViikinkien päävalmentaja Markus Huhtimo harmitteli ottelun jälkeen.
Kolmannen erän sakkaus harmitti päävalmentajaa.
Kolmannessa erässä kävi niin, että meidän pallollinen peli sakkasi ja luovuimme kuulasta. Sitä kautta peli levisi käsiin, Huhtimo kuvaili.
EräViikinkien pelit jatkuvat jo huomenna Tampereella Kooveeta vastaan.
Meillä on sikäli hieno tilanne, että heti huomenna vastassa on Koovee. Tuo peli pitää voittaa, jos onnistumme voittamaan, niin jatkon osalta kaikki on omissa käsissä, kun pelaamme 17.3. Turussa Tepsiä vastaan. Huhtimo muistuttaa.
Maalikooste
Kuten Markus Huhtimo mainitsi edellä, Ervinaisilla on sunnuntaina tärkeä ottelu Tampereella Kooveeta vastaan. TPS:lle kärsitty tappio täytyy unohtaa todella nopeasti, sillä vastaan asettuu todella hyvä joukkue.
Nämä kaksi joukkuetta iskivät toisiaan vastaan sijoitussarjan avauksessa, tuolloin ottelu päättyi EräViikinkien voittoon jatkoajalla lukemin 5-4. Tuossa ottelussa Jonna Virkkunen iski hattutempun. Kooveen puolelta kentän tehokkain oli Mia Vallenius.
TPS ottelussa helsinkiläisillä oli ajoittain vaikeuksia pitää pallo oman joukkueen hallussa. Kooveeta vastaan täytyy lähteä tarkalla pelillä, sillä vastassa on erittäin hanakasti haastava joukkue. Varsinkin Henna Tapanin johtama ykkösketju pitää pystyä pitämään kurissa.
Koovee-EräViikingit sunnuntaina kello 19:00. Ottelu on nähtävillä suorana Ruutu+ -palvelusta.
Naisten ottelun lisäksi huomenna on muitakin isojen panosten otteluita, kun ensin EV Akatemia kohtaa Merikoski SBT:n 2. putoamiskarsintaottelussa Mosalla. Merikoski voitti avausottelun lukemin 7-4, joten Akatemialla on edessään kaksi pakkovoittoa sarjapaikan säilyttämiseksi. Klo 17:00 Energia Areenalla kohtaavat puolestaan EräViikingit ja SPV miesten Salibandyliigan 2. puolivälierässä. Liput otteluun myynnissä Ticketmasterin kanavissa.