
Otteluraportti

SB-Pro – EräViikingit 2 – 1 (1-0, 1-1, 0-0) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikingit matkasi Nurmijärvelle revanssinmaku mielessään, kun paikallisvastustaja oli aikaisemmin tällä kaudella napannut tiukan 2-1 voiton Mosalta. Pisteet olivat todella isot myös kotietukamppailua ajatellen.
Ottelun alkuun vierasjoukkue tuli hieman tunnustellen. Pallo liikkui varsin verkkaisesti, eikä Pro-syvyyteen menty kovin hanakasti. Kotijoukkue puolestaan pelasi tuttuun tapaan, rakenteet pelissä olivat vahvat ja keskialueen käännöistä iskettiin nopeasti. Ottelun avausmaali syntyi ajassa 3:40, kun Veronica Kopecka pääsi yllättämään Elsi Kangasharjun etukulmasta. Se jäi myös erän ainoaksi tilastomerkinnäksi.
OTTELUKUVAT:
Toiseen erään ottelun kuva jatkui pitkälti avauserän kaltaisena. Nyt myös EräViikingit pääsi keskustaan, kun Jasmiina Järvisen laukauksen irtopallon verkkoon suti Iina Latvala. Erän toisella kympillä Pro pääsi iskemään kuitenkin vastauksen jälleen Kopeckan toimesta, kotijoukkue takaisin kuskin paikalle ajassa 32:53. Yhteensä kuusi laukausta EräViikingit onnistui saamaan kohti Jenna Makkosen vartioimaa maalia, mutta ihan ykkössektorin maalipaikat loistivat poissaolollaan.
POST-GAME: Kim Sällström
Päätöserään EräViikingit oli tiivistänyt peluutustaan kahteen kentälliseen ja mm. Matilda Rytkönen pääsi ottamaan ensimmäiset askeleensa tällä kaudella EräViikingit-paidassa. Erä eteni pitkälti vierasjoukkueen pallon hallinnalla, mutta Pron viisikko oli erittäin tiiviinä keskialueella vastassa. Ajoitukset ja pallon liikuttelu eivät olleet tarpeeksi ovelia, jotta kunnon maalipaikoille olisi päästy. Lopulta ajassa 57:30 EräViikingit otti aikalisän ja lähti hakemaan tärkeää tasoitusmaalia kuudella kenttäpelaajalla, muutama puolittainen tekopaikka tulikin keskustaan, mutta ei kuitenkaan palloa saatu maaliin saakka. Lopulta summeri soitti ja Pro nappasi itselleen toisen voiton EräViikingeistä ja karkasi kahden pisteen päähän EräViikingeistä.
MAALIKOOSTE:
FBC Loisto voitti tänään oman ottelunsa ja nousi EräViikinkien kanssa tasapisteisiin nelossijalle. Yksi kolmen pisteen voitto pitää kuitenkin EräViikingit edelleen Loiston edellä, kun joukkueilla on vielä viisi ottelua pelaamatta runkosarjaa. Isoja pisteitä jaetaan jokaisella kierroksella, ja kotiedun osalta on vielä kaikki täysin auki. Jännitettävää siis riittää runkosarjan loppuun saakka.
Seuraavan kerran EräViikingit nähdään kaukalossa Kooveeta vastaan Arja Kilpeläisen Hall of Fame -ottelussa perjantaina 14.2. Mosahallilla. Tuohon otteluun myynnissä kaksi lippua yhden hinnalla, saavu siis juhlistamaan Kilpeläisen uraa sekä seuraamaan kamppailua jännittävistä sarjapisteistä.
