Otteluraportti
EräViikingit – FBC Turku 7–4 (2–1, 3–1, 2–2) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset

Helsingin Urhea-hallissa nähtiin lauantai-iltana sähköinen kamppailu, kun EräViikingit isännöi FBC Turkua vuoden viimeisessä ottelussaan. Kotijoukkueen tehohetket ja terävä viimeistely takasivat arvokkaat kolme pistettä lukemin 7–4, mikä vakiinnutti joukkueen asetelmia pudotuspeliviivan yläpuolella.
Avauserä oli kotijoukkueen kannalta hankala ja se ei päässyt missään vaiheessa pallollisesti kunnon rytmiin. Elmeri Haveri komennettiin rangaistusaitioon ottelun alkuminuuteilla, mutta tuota tilaisuutta ei FBC Turku pystynyt hyödyntämään. Hetki ylivoiman jälkeen turkulaiset kuitenkin onnistuivat Nikolas Laaksosen toimesta. Tämä maali jäi lopulta avauserän ainoaksi ja 20-minuuttinen jätti mietittävää kotijoukkueelle.
MAALIKOOSTE:
Toiseen erään tuli selkeästi ryhdistäytynyt kotijoukkue. Vajaan viiden minuutin jälkeen Miko Vaarimo riisti ja tasoitti lukemat 1-1:een. Alle minuutti myöhemmin Juuso Möttönen vei EräViikingit johtoon ja vielä ajassa 28:07 Elmeri Haveri pommitti taululle 1-3. Toisen erän tehohetki loppui kuitenkin alivoimaan, ja sen FBC Turku myös hyödynsi tulostaululla. Laaksoselle illan toinen osuma ylivoiman loppuhetkillä. Vielä ennen erän päätöstä Laaksonen viimeisteli hattutemppunsa ja päätöserään lähdettiin jännittävästä 3-3 tilanteesta.
MATSIKUVAT:
EräViikingit hallitsi päätöserää selkeästi ja sai lopulta kaivettua tarvittavat maalit itselleen. Kolmoskenttä sai palkinnon hyvistä pallovaihdoistaan, kun Lassi Koivisto ampui kaukaa 4-3 osuman. Ratkaisu venyi kuitenkin, kun Marius Suominen löi puntit tasoihin ajassa 50:48. Kotijoukkue oli kuitenkin määrätietoinen sen jälkeenkin ja Juuso Möttösen illan toinen vei EräViikingit jälleen johtoon ajassa 52:24. Ville Heiska onnistui lopulta lisäämään johtoa pallon riistosta ja se vapautti tunnelmaa kotijoukkueen leirissä. Ilmari Aarela kaunisteli vielä loppulukemat 7-4:ään.
POST-GAME: Sami Lehtinen
Voitto oli EräViikingeille toinen peräkkäinen viiden tappion jälkeen, joten joukkue voi lähteä hyvällä itseluottamuksella kohti vuotta 2026.
Ottelut jatkuvat 3.1. niin ikään Urhea-hallissa, nyt kuitenkin Haukkojen kotiottelulla. Sen jälkeen joukkue matkaa maanantaina 5.1. Turkuun TPS:n vieraaksi.



