
Otteluraportti

3. Puolivälierä: FBC Loisto – EräViikingit 3 – 5 (2-2, 0-2, 1-1) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset
Otteluvoitot: 2 – 1

EräViikingit matkasi selkä seinää vasten Turkuun puolivälierien kolmanteen osaan, asetelma oli selkeä. Voitto tai kausi olisi ohi, sen voimalla EräViikingit oli ladannut itsensä hyvään kevätvireeseen.
Ottelun alku oli vähä tunnusteleva, panokset näkyi selkeästi ensimmäisellä kympillä. Ottelun kuva oli kuitenkin varsin samanlainen kuin kaksi aikaisempaa, pallo oli hivenen enemmän EräViikingeillä. Tilanteita alkoi hiljalleen syntyä molempiin päihin, mutta ensimmäinen maali oli hieman onnekas. Inka Lippojoki riisti pallon Loisto-päädyssä ja tavoitteli maalin kulmalta Taru Nordmania, mutta pallo kimpoili Loisto-pelaajista verkkoon. EräViikingit 0-1 johtoon ajassa 10:18. Vain 20 sekuntia tästä ja puntit olivat tasan, kun Laura Pakarinen tasoitti maalinedusruuhkasta. Vielä ennen erän loppua nähtiin maalit molempiin päihin, Pakarinen siirsi Loiston johtoon, mutta vielä kolme sekuntia ennen loppua Nordman ohjasi Jasmiina Järvisen laukauksen verkkoon. Jännittävästä 2-2 tilanteesta toiseen erään.
MAALIKOOSTE:
Toinen erä oli tilanteiden osalta vähän hiljaisempi, mutta se ei vierasjoukkuetta haitannut. Maura Paajanen viimeisteli EräViikingit johtoon ajassa 21:32 Matilda Rytkösen esityöstä. Erän puolivälin kohdalla Natalie Sandström katkaisi syötön keskialueella ja purjehti maalintekoon. Hyvin pelannelle Ormakille merkattiin erässä kolme torjuntaa ja Loisto-maalilla Lisette Blomqvistille ei ensimmäistäkään. Päätöserään EräViikinkien 2-4 johdosta.
OTTELUKUVAT:
Tasapainoinen ja kypsä esitys koko joukkueelta. Tavoite oli päästä pelaamaan Mosan perjantai-illassa ja se onnistui. Nyt katseet kohti nelospeliä. – Kim Sällström

Kolmannen erän alkuun EräViikingeille kaksi minuuttinen, jonka Loisto myös hyödynsi. Tuulia Lahti iski maalin edestä 3-4 kavennuksen ja jännitys kohosi Kupittaalla. Hetkeä myöhemmin oli EräViikinkien vuoro ylivoimalla, mutta se ei tuottanut tulosta. Loiston aktiivinen alivoima pelasi kaksiminuuttisen hyvin. Viimeiselle kympille lähdettiin maalin erolla, mutta Lippojoki – Nordman -kaksikko iski EräViikingeille tärkeän osuman kulmavaparisommitelmasta, kun Nordman nosti illan toisensa ajassa 53:35. Loisto lähti ottamaan kuudetta kenttäpelaajaa, mutta EräViikinkien aktiivinen viisikko kesti hyvin. Lopulta kiri tyssäsi Loiston kaksiminuuttiseen ja näin EräViikingit kavensi ottelusarjan lukemiin 1-2.
Nelospeli pelataan Mosalla perjantaina 28.3. klo 18:30. Liput otteluun tulevat myyntiin Tiketin kanaviin keskiviikkona. Asetelmat