Otteluraportti
SB-Pro – EräViikingit 5 – 1 (1-0,0-0,4-1) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset.
EräViikingit matkasi keskiviikkoiltana F-liigan kamppailuun Nurmijärvelle, jossa vastaan asettui yksi sarjan varmasti kovimmista testeistä – SB-Pro.
Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta tunnusteleva ja hieman varovainen. Keskustaa puolustettiin äärimmäisen tiiviisti, eikä aivan parhaille maalintekosektoreille päästy. Pallonhallinta ja paremmat tekopaikat olivat kokovalkoisissa peliasuissa pelanneella vierasjoukkueella, kun taas SB-Pro tyytyi iskemään enemmän vastahyökkäyksistä. Ottelun avausmaali syntyykin, kun kotijoukkueen Jaana Lirkki murtautuu laidasta tekopaikkaan ja laukoo taululle lukemat 1-0. Näistä lukemista mentiin myös ottelun ensimmäiselle erätauolle.
Pallonhallinta siirtyi vielä selvemmin toiseen erään mentäessä EräViikingeille ja neljännellä minuutilla Vladka Maderova nosti jo kädet kattoon hienon nousun päätteeksi, mutta pallo ei maaliviivan päällä pomppimisen päätteeksi suostunut painumaan verkkoon. Tasoitusta ei muutamaa muutakin hyvää paikkaa lukuunottamatta syntynyt, ja kun maalivahti Sanna Viitanen jatkoi EräViikinkien maalinsuulla erinomaisia otteita, päättyi toinen erä kokonaan maalittomana.
Päätöserässä SB-Pro siirtyy heti alussa kahdella nopealla maalilla jo 3-0 johtoon. Iina Latvala rikkoi kuitenkin kuparisen ja siirsi Sofia Mittentagin laukauksen jälkitilanteesta reikäpallon maaliin. Rutiiniero ratkaisuhetkillä kuitenkin näkyi, ja kun vierasjoukkue joutui avaamaan peliään hakiessaan kavennusta, iski SB-Pro tehokkaasti. Loppulukemat 5-1 ja pisteitä ei mukaan kotimatkalle lähde.
Peli oli pitkään maalin peli. Tiukkaa tasaista vääntöä ja mun mielestä olimme ainakin 40 minuuttia todella hyvin pelin päällä. Tietyllä tapaa tuntuu, että hirveä määrä energiaa ja työtä pitää kuluttaa yhden maalin tekemiseen, ei ole sitä ketsuppipulloa Classic-pelin jälkeen saatu auki kunnolla. Kaikki kunnia Prolle, he ovat rutinoitunut joukkue. Tottakai harmittaa meidän puolesta kun annettiin todella selkärankainen esitys, mutta luu jäi käteen.
Markus Huhtimo
Voittokantaan pyritään palaamaan ensi sunnuntaina, kun Koovee saapuu vieraaksi Mosalle. Liput Ticketmasterista.