Otteluraportti
GM4: EräViikingit – SSRA 3 – 8 (2-1, 1-4, 0-3) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset.
SSRA VÄLIERIIN VOITOIN 3 – 1

Muutaman minuutin pelin jälkeen ensimmäinen hyvä paikka Cira Virralla vahvan pallollisen nousun päätteeksi, mutta laukaus kilpistyi SSRA-puolustukseen. Avausmaali nähtiin hieman vastaavasta tilanteesta, ja sen iski ensimmäistä kertaa tässä ottelusarjassa SSRA ja Liinu Koivisto. EräViikingeille uusi tilanne olla takaa-ajajana heti ottelun alussa. Melkein heti tämän avausmaalin perään Sanna Viitanen otti tärkeän torjunnan ja piti kotijoukkueen maalin päässä. Viiden minuutin pelin kohdalla Anni Räisänen toimitti palloa maalille ja maalinedustalla päivystämässä ollut Inka Lippojoki sivalsi pelin tasoihin. Kotijoukke sai vahvan vaiheen käynnistettyä tästä tasoitusosumasta, ja pian tämän jälkeen joukkue paineli jo ohi. Viime otteluissa lämpimällä lavalla varustettu Maura Paajanen vei EräViikingit jo johtoon ajassa 10:10. Tähän maaliin äärimmäisen hieno esityö Cira Virralta, joka oli myös alusta päätellen todella vahvalla pelipäällä. Pallollisen aktiivisuuden kanssa EräViikingit onnistui tuottamaan vaikeuksia vierailijoiden kenttäpäätyyn. Erän loppupuolella tämä konkretisoitui ylivoiman muodossa, kun Sofia Mittentag haastoi SSRA-puolustusta, ja hankki kotijoukkueelle oivan mahdollisuuden lisätä johtoaan. Ylivoima pyöri mallikaasti, mutta muutama laukaus painui joko ohi maalin, tai SSRA-alivoimaan. Erätauolle kotijoukkueen 2-1 johdosta, ja avauserä oli todellakin toiveita herättävä.
Toiseen erään SSRA nosti karvaustaan hieman vielä entisestään ja se tuottikin kotijoukkueelle hankaluuksia ja oululaisille muutaman tekopaikan. Sanna Viitanen torjui nämä hätyyttelyt, mutta ajassa 25:25 joutui hänkin antautumaan SSRA:n tullessa tasoihin. Kuittiin saatiin puolen minuutin jälkeen loistava mahdollisuus, kun Inka Lippojoki nousi laidalta jalalla, ja häntä rikottiin rangaistuslaukauksen arvoisesti. Tehtaan takuulla Taru Nordman laittoi rankkarin sisään ja EräViikingit jälleen johtoon.

Tämän jälkeen alkoikin vierasjoukkueen äärimmäisen vahva pelillinen vaihe, ja se iskikin toiseen erään kolme maalia putkeen. Ottelusarjan teemana oikeastaan jokaisessa ottelussa on ollut, että EräViikingeiltä löytyy pelin sisältä yksi heikompi erä, jolloin SSRA on onnistunut iskemään. Tässä ottelussa se oli jälleen toinen erä. Kahden maalin takaa EräViikingit ei enää onnistunut kampeamaan itseään takaisin mukaan otteluun maalien valossa. Hanna Niemelä väänsi vielä viimeiseen erään kolme maalia, ja loppulukemat Mosalta oli 3-8. Ottelun lopussa nähtiin ikävä tilanne, kun Taru Nordman loukkasi itseään pahan näköisesti ajassa 59:42. Tilanteesta tuomittiin Liinu Koivistolle 2+2 minuutin rangaistus vaarallisesta pelistä. Lopulta pelikello rullattiin joukkueiden yhteisellä päätöksellä loppuun.
Ei me huonolle hävitty. Meillä oli maalipaikkoja taas tehdä osumia. Jos oltaisiin saatu kolmannessa erässä onnistumisia niin ehkä päästy peliin mukaan. Loppukautta kohti se meidän joukkueen henki ja tekeminen on ollut sellaista, että jokainen yrittää ja laittaa itseänsä likoon. Täytyy hattua nostaa tuolle joukkueelle.
Ville Turunen
EräViikinkien nousujohteinen kausi päättyi tähän lauantai-iltapäivään ja puolivälieriin. Joukkue onnistui vaikean alkukauden jälkeen vielä pudotuspelikarsinnoissa äärettömien hienojen vaiheiden jälkeen punnertamaan itsensä pudotuspeleihin, ja siellä haastamaan täysipäiväisesti runkosarjan kakkosen.
