Otteluraportti
SPV – EräViikingit 6 – 2 (2-1, 0-1, 4-0) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikingit lähti kohtaamaan SPV:tä vierasottelussa kolmen ottelun voittoputkessa. Joukkueen molemmat maalivahdit olivat poissa kokoonpanosta, joten Väinö Lehto sai uran toisen starttinsa ja Rene Wallberg uran ensimmäisessä liigaottelussaan toimi luukkuvahtina. SPV jahtaa vielä runkosarjan kolmatta sijaa, joten illasta tiedettiin tulevan hankala pisteiden saamiseksi nälkäiseltä kotijoukkueelta.
Ottelun alkuun EräViikingit tuli hyvin, puolustuspelaaminen oli tiivistä ja se sai luotua muutamia hyviä tekopaikkoja kohti Teppo Liukkosen vartioimaa maalia. Kuuden minuutin jälkeen SPV sai kuitenkin iskettyä avausmaalin maalin edustalta, mutta se ei vierasjoukkuetta liiemmin hätkähdyttänyt. Myös Väinö Lehto pääsi hyviin peliin kiinni ja otti muutaman hyvän torjunnan. Erän toisella kympillä myös EräViikingit onnistui pääsemään taululle, kun Miko Vaarimo ampui keskialueen käännön jälkeen lukemat tasoihin. Kotijoukkue SPV pääsi kuitenkin johtoasemasta erätauolle, kun se osui ajassa 19:06.
POST-GAME: Lehdistötilaisuus
Toinen erä oli varsin pitkälti avauserän jatkumoa. SPV piti enemmän palloa, mutta EräViikingit onnistui puolustamaan hyvin. EräViikingit sai mahdollisuuden tasoitukseen ylivoimalla, mutta se ei tuottanut tulosta. Erän puolivälin jälkeen kuitenkin jälleen keskialueen käännön seurauksena Elmeri Haveri pääsi kanttaamaan laidasta ja upotti 2-2 tasoituksen komeasti kauempaa SPV-verkkoon. Erän loppuun vielä toinen EräViikingit-ylivoima, mutta SPV pelasi alivoimansa erittäin terävästi. Päätöserään tiukasta tasatilanteesta.
MAALIKOOSTE:
Päätöserä sai EräViikinkien kannalta hankalan alun, kun SPV oli löytänyt lääkkeitä hyökkäyspelaamiseensa. Erän toisella minuutilla kotijoukkue iski kahdesti 21 sekunnin sisään ja vielä kun Riku Hakanen sai viimeistellä 5-2 maalin ajassa 44:30, hankaloitui tilanne vierasjoukkueen näkökulmasta merkittävästi. SPV pelasi kypsästi johtoasemassa ja vaikka EräViikingit nosti karvaustaan, ei isompiin tekopaikkoihin päästy. Lehto torjui 5-2 maalin jälkeen loput SPV-kudit ja EräViikingit lähti hakemaan kavennuksia kuudella kenttäpelaajalla vajaa kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa. 6-5 -pelaamisesta tuli hieman katkonaista, kun SPV onnistui paineistamaan viisikollaan hyvin. Lopulta ottelun viimeinen maali iskettiin tyhjiin ajassa 59:55 ja näin SPV piti itsellään kolme pistettä 6-2 voitolla.
OTTELUKUVAT:
SC Hawksin hävitessä oman ottelunsa Oilersille, varmisti EräViikingit pudotuspelipaikkansa toisena vuonna peräkkäin. Nyt se tapahtui neljä kierrosta ennen runkosarjan päätöstä. Pelattavaa kuitenkin riittää, sillä TPS hengittää niskaan sijalla seitsemän. Pudotuspelipaikan varmistuminen antaa joukkueelle varmasti itseluottamusta ja arvokasta aikaa kehittää peliään kohti Mosan kevättä.
Seuraavan kerran EräViikingit on tulessa kotihallissaan ensi viikon keskiviikkona, kun pitkässä tappioputkessa oleva Indians saapuu Mosalle. Matsi käyntiin 18:30 ja liput otteluun myynnissä edullisemmin ennakkoon Tiketin kanavissa.



