
Otteluraportti

Pronssiottelu: SB-Pro – EräViikingit 3 – 4 (0-2, 2-1, 1-1) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikingit matkasi Arkadia-hallille, johon F-liigan naisten sarjan pronssiottelua oli saapunut seuraamaan hieno määrä molempien joukkueiden kannattajia. Tunnelmaa riitti alusta saakka. Itse ottelussa huokui, kuinka molemmat joukkueet halusivat päättää kautensa mitaliin.
Ottelun alku lähti hieman tunnustelevasti, molemmat joukkueet hakivat tuntumaa että minkä tyyppinen vastustaja tuli olemaan vastassa. EräViikingit malttoi karvauksessaan ja Pro oli hienoiseltaan enemmän pallossa. Ensimmäinen kunnon tekopaikka aukesi, kun EräViikingit riisti pallon syvällä ja Iina Latvala vapautti Milla Ylikojolan maalintekoon. EräViikingit 0-1 johtoon ajassa 6:19. Pian tämän jälkeen Pro-ylivoimaa ja tasoitus oli lähellä, mutta ylärima tällä kertaa pelasti vierasjoukkueen. Erän loppupuolella EräViikingit iski uudelleen päädyn riistosta. Ensin Taru Nordman yritti vanhanaikaista, jatkotilanteesta Latvala siirsi keskustaan Tove Tanterelle, joka tälläsi 0-2 maalin ajassa 16:32. Erän lopussa vierasjoukkueelle aukesi vielä hyvä tekopaikka, mutta erätauolle lukemista 0-2.
OTTELUKUVAT:
Toiseen erään Pro tuli hieman terävämmin ja se tuotti nopeasti kaksi osumaa. Lukemat 2-2:een ajassa 25:45 Jenni Torkin ja Jenni Rautasen toimesta. Sen jälkeen peli hieman rauhoittui ja asetelmia haettiin uudestaan. Isompia tekopaikkoja ei tullut ennen ottelun ensimmäistä EräViikingit-ylivoimaa ajassa 35:49. Sen aikana EräViikingit sai tuotettua hyviä tekopaikkoja ja lopulta Emma Parta sai viimeistellä keskustasta Nordmanin esityöstä 2-3 lukemat. Tästä tilanteesta päätöserään.
MAALIKOOSTE:
Kolmas erä noudatti aika pitkälle samaa kaavaa kuin kaksi aikaisempaa. Pro piti hienokseltaan enemmän palloa, mutta EräViikingit-keskusta oli varsin tiiviinä. Powerbreakiin mennessä ei kovin hyviä maalipaikkoja ollut kummassakaan päässä. Erän puolivälin kohdalla Pro sai pallon jälleen EräViikingit-maalikehikkoon, mutta lukemat säilyivät 2-3:ssa. Ajassa 50:58 EräViikingit sai vapauttavan 2-4 osuman, kun Jasmiina Järvinen käänsi ja Iina Latvala ampui suoraan syötöstä EräViikingit kahden maalin johtoon. Varsin nopeasti Pro lähti hakemaan kavennuksia kuudella kenttäpelaajalla. EräViikingit-viisikko oli aktiivinen ja sai puolustettua hyvin, mutta tyhjään maaliin palloa ei onnistuttu saamaan. Ottelu sai vielä lopullisen jännitteen, kun Veronica Kopecka kavensi ajassa 56:54. Maalia edelsi korkealta mailalta näyttänyt tilanne, mutta maali merkattiin tauluun. Pron Jenni Torkille annettiin kaksiminuuttinen korkeasta mailasta ajassa 57:44 ja se vaikeutti Pron takaa-ajoa. EräViikingit sai pidettyä palloa ylivoimalla varsin hyvin ja sitä kautta kulutettua aikaa kellosta. Pro sai vielä sisäänlyönnin 11 sekuntia ennen loppua, mutta sen isompaa draamaa ei nähty ja EräViikingit pronssikantaan kiinni 3-4 voitolla.
POST-GAME: Kim Sällström
Mitali oli F-liigahistorian kolmas pronssi naisten sarjassa ja hieno päätös monivaiheiselle kaudelle. Pronssiotteluun päättyi myös pitkän päivätyön lajin eteen tehneen Kim Sällströmin valmennusura. Pitkä yhteinen taival monen pelaajan kanssa päättyi tässä kohtaa mitaliin myös aikuisten tasolla. Joukkueen tulevista asioista tiedotetaan vapun jälkeen.
Joukkue haluaa kiittää kaikkia, jotka olivat mukana F-liigakaudessa 2024 -2025. Ensi kaudella jatketaan.