Otteluraportti
ÅIF – EräViikingit 2 – 6 (0-3, 2-2, 0-1) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikingit matkasi tiistain Loisto-tappion jälkeen viikon toiseen otteluunsa Sipooseen. Joukkueella oli varmasti hampaankolossa ja paluu voittokantaan oli ainoa tavoite Sipoon lauantai-iltapäivästä. Myös kokoonpano oli kokenut muutoksia sitten tiistain.
Ottelun kuva kävi selväksi alusta alkaen. EräViikingit piti palloa ja haki maalipaikkoja tiivistä ÅIF-viisikkoa vastaan. Se on tuottanut joukkueelle tällä kaudella hieman haasteita, ja yksi iso painopiste. Maalihanat aukesivat ajassa 7:37, kun Matilda Rytkönen viimeisteli komean sommitelman päätteeksi. Hetkeä myöhemmin Lotta Varakas toimitti maalilla yksin olleelle Inka Lippojoelle, joka ohjasti 0-2 osuman. Avauserään tuli vielä yksi osuma, jonka viimeisteli läpiajon päätteeksi Rytkönen.
OTTELUKUVAT:
Toisessa erässä tahti ja intensiteetti hieman rauhoittui. Myös kotijoukkue sai omat paikkansa ja osui erän alkuun Sandra Ojasen toimesta. Elina Hautojärvi kuitenkin kuittasi osuman nopeasti hyvän käännön päätteksi. 300:tta liigaotteluaan pelannut ÅIF:n Noona Björkman osui juhlapelissään ja kavensi pelin 2-4:ään. Päätöserän lopussa vielä korkea jatkopaine tuotti tulosta, kun Lippojoki alusti Maura Paajaselle tekopaikan. Toisen erän loppuun vielä EräViikingit-ylivoimaa, mutta tauolle lukemista 2-5.
Tiedettiin ennen peliä, että vastaan tulee joukkue jonka vahvuus on tiivis puolustuspelaaminen. Saatiin hyvä ensimmäinen erä, jossa olimme kärsivällisiä pallon kanssa ja tehtiin maaleja. Pelin edetessä vastustaja pääsi paremmin mukaan kääntöjen kautt,a mutta pystyttiin kuitenkin tarpeeksi laadukkaalla syöttöpelillä ja hyvillä liikkeillä murtautumaan heidän puolustuksensa läpi ja luomaan maalipaikkoja. Etenkin pallollista peliä voidaan vielä parantaa, mutta tärkeät kolme pistettä jäi meille. – Matilda Holmström
Myöskään kolmannen erän alun ylivoima ei tuottanut osumia. ÅIF paikoittelen nosti hieman karvaustasoaan, mutta peliin ei isommin tullut virtausta myöskään päätöserässä. Kovia kamppailutilanteita nähtiin ja kunnon maalipaikoille pääsy oli hankalaa. Kolmannen erän puolivälissä nähtiin ikävä tilanne, jossa Taru Nordman loukkasi itseään kivuliaan näköisesti. Hänen tilanteensa selviää jatkotutkimusten jälkeen. EräViikingit osui ottelussa vielä kertaalleen, kun Matilda Holmström viimeisteli Pinja Suhosen riistosta 2-6 loppunumerot.
MAALIKOOSTE:
Voitto oli EräViikingeille toinen viimeiseen viiteen otteluun ja tällä hetkellä joukkueen isoin kamppailu käydään nelossijasta SSRA:n kanssa, joka on EräViikinkien kanssa tasapisteissä. Katseet kääntyi ottelun jälkeen nopeasti kohti sunnuntaita, kun Koovee saapuu Mosalle klo 18:30 alkavaan Suomen Cupin puolivälieräotteluun. Liput otteluun ennakkoon hintaan 10€/5€ Tiketin kanavista. HUOM! Runkosarjan kausikortit eivät oikeuta sisäänpääsyyn otteluun.



