
Otteluraportti

1. Välierä: TPS – EräViikingit 4 – 3 (2-1, 1-1, 1-1) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset

Välierät pyörähti käyntiin lauantaina Turussa, kun EräViikingit matkasi kevään kuudennella reissulla vanhaan pääkaupunkiin. Joukkueet ovat kohdanneet viimeiseen kolmeen kauteen kahdesti välierissä ja nyt edessä kolmas otatus. Runkosarjassa ja puolivälierissä TPS ei ollut hävinnyt peliäkään.
Ottelu lähti varsin tunnustelevasti käyntiin ja TPS testaili pallolla, miten EräViikingit on pallotonta peliään lähestynyt. Vierasjoukkue piti keskustan tiiviinä tuttuun tapaan ja pystyi varsin hyvin pitämään TPS:n poissa tekopaikoilta powerbreakiin asti. Pian sen jälkeen turkulaiset iskivät välierien maalihanat auki, kun Olivia Pietilä pääsi viemään TPS:n 0-1 johtoon ajassa 9:13. Tasoitus syntyi varsin pian, kun suoran hyökkäyksen päätteeksi Inka Lippojoki pääsi tasoittamaan. Toiseen erään kuitenkin kotijoukkueen maalin johdosta, kun Meri-Helmi Höynälä ohitti Saskia Ormakin.
MAALIKOOSTE:
Nälkää jäi maanantaille. Puolustettiin pääsääntöisesti kurinalaisesti ja saatiin pidettyä TPS:n hyvät maalipaikat varsin kohtuullisessa määrässä. Omista paikoista isketään maanantaina vielä tehokkaammin. – Jani Kosonen
Toiseen erään EräViikingit sai loistoalun, kun Matilda Rytkönen tasoitti lukemat ajassa 21:46. Toinen erä oli pitkälti kuitenkin TPS:n, mutta EräViikingit puolusti varsin laadukkaasti. Erän puolivälin jälkeen TPS kuitenkin meni jälleen johtoon Jenna Saarion osumalla. Maalipaikkoja syntyi myös toiseen päähän, mutta Maria Viitala pysäytti muutaman hyvän tilanteen. Päätöserään lähdettiin maalin pelin asetelmista, mikä sopi EräViikingeille enemmän kuin hyvin.
OTTELUKUVAT:
Jälleen EräViikingit aloitti terävästi erän ja toisessa erässä pallon ylärimaan kilauttanut Pinja Suhonen tasoitti läpiajon päätteeksi numerot 3-3:een. Kolmannessa erässä pitkälti kahdella kentällisellä pelannut TPS ei pystynyt tuottamaan enää ihan niin aktiivisesti painetta EräViikingit-puolustusalueella. Se puolusti kuitenkin pallolla ja pelikello eteni Kupittaan palloiluhallin digitaaleilla. TPS sai muutaman hyvän tekopaikan, mutta Saskia Ormak piti torjunnoillaan tilanteen tasoissa. Lopulta hieman varkain TPS pääsi iskemään Olivia Pietilän toimesta 4-3 johto-osuman ajassa 57:47. Pian tämän jälkeen EräViikingit-aikalisä ja kuudes kenttäpelaaja kentälle. Takaa-ajo ei kuitenkaan onnistunut enää neljättä kertaa ja näin TPS:lle ensimmäinen kiinnitys kohti finaalipaikkaa.
Seuraava koitos käydään Mosalla maanantaina 7.4. klo 18:30. Ole silloin kotijoukkueen tukena. Liput edullisemmin ennakkoon Tiketin kanavista.