Otteluraportti
PRONSSIOTTELU: EräViikingit – Classic 4 – 3 JE (0-1, 1-1, 2-1, 1-0) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset.

EräViikingit oli viikon ajan valmistautunut Mosalla lauantaina käytyyn pronssiotteluun, jossa vastaan asettui runkosarjassa kolme kertaa voitettu ja neljännen sijan saavuttanut Classic. Tamperelaiset olivat pronssiottelussa myös viime keväänä, jossa SSRA oli niukasti parempi.
Ottelun alkuun EräViikingit tuli täysillä sylintereillä ja paikkoja alkoi syntyä kohti Elsi Kangasharjun vartioimaa maalia. Tamperelaisvahti aloitti kuitenkin vakuuttavasti ja pystyi ottamaan muutaman hyvän kopin. Toiselle kympille Classic puolestaa pääsi paremmin pelin päälle ja se pystyi tekemään pidempiä pallollisia hyökkäyksiä. Se tuotti myös ottelun avausosuman, kun pienen kotijoukkueen vaihtovirheen seurauksena Natalia Pitkäkangas pääsi toimittamaan laukauksen viivasta, joka löysi tiensä EräViikinkien verkkoon. Classic 0-1 johtoon ajassa 11:47. Paine jatkui ja myös Laura Loisa joutui ottamaan muutaman hyvän torjunnan. Erän loppupuolella Trine Sällströmille rangaistus ajassa 18:17 ja Classic sai hyvän mahdollisuuden lisätä johtoaan. Loisa otti huipputorjunnan Alisa Pölläsen laukaukseen sekä Suvi Hämäläisen yritykseen. EräViikingit ja Loisa kesti alivoiman erän loppuun ja samoin myös toisen erän 18 sekuntia.

Jäähyt jatkuivat myös toisessä erässä, ikävä kyllä kotijoukkueen merkeissä. Ensin Vladka Maderova istumaan ja 25 sekuntia myöhemmin Inka Lippojoki. Classicilla oli edessään 1:35 5vs3 -ylivoimaa. Loisa ja EräViikingit kesti kahden pelaajan ylivoiman sekä myös loppualivoiman ja kotiyleisö antoi raivoisat suosionosoitukset. Peli pääsi neljän ja puolen minuutin jälkeen viisi vastaan viisi pelaaminen pääsi jatkumaan. Kotijoukkue pääsi luomaan muutaman tekopaikan ja sai pidempiä pallollisia jaksoja, keskustaan oli kuitenkin vaikeuksia murtautua. Ajassa 31:05 se kuitenkin onnistui, Taru Nordman käänsi ja antoi laitaan Milla Ylikojolalle. Tyylikäs ujutus Classic-vahdin suojien läpi lipui sisään ja peli tasoihin. Tämä ei kuitenkaan horjuttanut Classicia, sillä seuraavassa vaihdossa 1:04 myöhemmin Suvi Hämäläinen vei tamperelaiset jälleen johtoon. Erän loppuun nähtiin vielä Jenni Särön kaksiminuuttisen, jonka EräViikingit selvitti jälleen hienosti. Jäähyä jäi vielä kuusi sekuntia päätöserään. EräViikingit-maalilla Laura Loisa pelasi häikäisevän hyvin. Yhteensä kahteen ensimmäiseen erään EräViikingit otti kahdeksan minuuttia rangaistuksia.

Aloitusvoitolla EräViikingit selvitti lopullisesti alivoiman ja kiri oli valmiina alkamaan. Päätöserään kokoonpanoja oli kotijoukkueen osalta hieman muutettu, ja alkuun lähdettiin tutusti kolmella kentällisellä. EräViikingit sai oman ylivoimamahdollisuutensa ajassa 46:23, kun Classicille tuomittiin heidän ensimmäinen kaksiminuuttinen. Sitä ”iloa” kuitenkin vain 1:16, kun Inka Lippojoki komennettiin rangaistusaitioon. Ylivoima, eikä 4vs4- jakso tuottanut maaleja, joten Classic pääsi reilu minuutin ylivoimalle. EräViikingit selvitti myös tämän tilanteen ja viimeiseen kymppiin edelleen tilanteesta 1-2. Erän jälkimmäisellä kympillä kotijoukkue hieman tiivisti peluutustaan ja se tuotti tulosta. Ajassa 52:19, kun Manta Likki heitti pallon maalille ja se pomppi jostain sisään. Peli tasoihin ja edessä oli uusi palloiluottelu. Kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin erinomaisen pelin pelannut Taru Nordman purjehti tekopaikkaan ja iski EräViikingit ensimmäistä kertaa johtoon ajassa 54:49. Tästäkään Classic ei hätkähtänyt, vaan Kristiina Kauppila tasoitti ajassa 56:37. Ottelun lopussa ei isompia tilanteita enää nähty, vaan edessä oli jatkoerä.

Jatkoerässä EräViikingit oli hallitsevampi osapuoli ja paikkoja tuli muutamia. Mm. Veera Mertanen pääsi iskemään suoraan syötöstä, mutta ei vielä ratkaisua. Lopulta jatkoerässä kotijoukkueen ja -yleisön juhlat käynnisti Manta Likki. Pallo ilmasta sisään ja kevään toinen jatkoerämaali ratkaisi pronssit EräViikingeille!
OTTELUKUVAT:
POST-GAME: Raine Laine
OTTELUN MAALIKOOSTE:
Joukkue kiittää kaikkia, jotka olivat mukana kaudessa. Nähdään ensi vuonna