Otteluraportti
EräViikingit – FBC Loisto 4 – 6 (0-2, 3-2, 1-2) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikingit aloitti kolmen ottelun viikkonsa Loppiaisena Mosalla. Lähes 2kk tauko kotikentältä ounasteli, että otteluun nähtäisiin erittäin nälkäinen kotijoukkue. FBC Loisto teki kuitenkin ottelusta tuloksellisesti hankalan.
Avauserät ovat olleet syyskaudella kotiotteluiden haastavin osa-alue, niin tänäänkin. Vain 32 sekunnin jälkeen muutama epäonnekas pomppu ja Leea Kaisti pääsi viemään vieraat 0-1 johtoon. Loisto pystyi pitämään palloa enemmän avauserässä ja tuttu jatkopaine kotijoukkueelta loisti poissaolollaan. Kamppailupelaamisessa vierasjoukkue oli selkeästi nälkäisempi ja siten avauserästä tuli EräViikingeille tosi hankala. Erän puolivälissä Viola Vainio lisäsi Loiston johdon jo 0-2:aan. Näistä lukemista myös avaustauolle.
MAALIKOOSTE:
Toiseen erään odotettiin isoa ryhtiliikettä ja se myös nähtiin. Pelin kuva muuttui selkeästi avauserästä ja ehkä sitä auttoi osaltaan, että Elina Hautojärvi kavensi vain 9 sekunnin pelin jälkeen. Loisto oli kuitenkin erittäin kliininen omissa paikoissaan ja se karkasi muutama minuutti myöhemmin 1-3 johtoon. Turkulaiset myös puolustivat tiiviisti hyvällä kenttätasapainolla, joten käännöistäkään ei EräViikingit päässyt isoihin tiloihin. Kavennus nähtiin erän puolivälin jälkeen, kun yksi paremmista käännöistä päätyi Loisto-maaliin lopulta Pinja Suhosen lavan kautta. Hetkeä myöhemmin kuitenkin Loisto jälleen kuittasi, nyt asialla nopeasta hyökkäyksestä Tuulia Lahti. Erän loppuun EräViikingeille ylivoimaa, jonka se myös käytti hyväkseen. Loistolle pallon menetys, jonka myös Hautojärvi iski pallon maaliin. Päätöserään lukemista 3-4.
OTTELUKUVAT:
Kolmannessa erässä EräViikingit myllytti minkä pystyi, mutta maalinteko oli hankalaa. Erän alun ylivoima jäi hyödyntämättä, jonka jälkeen paine jatkui hyvänä. Kuitenkin kesken tätä jaksoa Juliet Lehtilä pääsi iskemään riistosta turkulaisille tärkeän 3-5 maalin. Hetkeä myöhemmin Iina Latvala kavensi Ella Sundströmin esityöstä lukemiksi 4-5. Maaliin syöttöpiste Ella Sundströmille, joka avasi pistetilinsä EräViikingeissä. Kliinisyytensä osoittanut Loisto kuitenkin kuittasi tämänkin maalin Aada Honkurin toimesta, ja se tuskastutti varmasti EräViikingit-leiriä. Kahdella hyökkäyskentällä päätöserässä pelannut kotijoukkue piti tempon korkealla, mutta Loisto-vahti Viktorie Karasova ryösti esityksellään pisteen päätöserässä. Peräti 18 torjuntaa päätöserässä ottanut vahti oli pelissä isolla tunteella, ja se toimi Mosan tiistai-iltapäivässä. Päävalmentaja Jukka Kouvalainen otti aikalisän ajassa 53:54 ja siitä lähtien EräViikingit käytönnässä pelasi kuudella kenttäpelaajalla. Palloa ei vaan saatu toimitettua maaliin ja siten aika loppui kesken Mosan digitaaleissa. Hienon kotiyleisön pettymykseksi pisteet matkasi Turkuun ja EräViikinkien ero kärkikolmikkoon kasvoi entisestään. Torjunnat ottelussa olivat lopulta 6-34.
POST-GAME: Jukka Kouvalainen
Seuraavat ottelut ovat kuitenkin kotijoukkueen kannalta onneksi pian, sillä lauantaina matka käy Sipooseen ja sunnuntaina Mosalla ratkotaan Kooveeta vastaan Suomen Cupin välieräpaikka. Liput Mosan sunnuntaihin edullisemmin ennakkoon Tiketistä. HUOM! Runkosarjan kausikortit eivät oikeuta sisäänpääsyyn Suomen Cupin otteluihin.




