Otteluraportti
PSS – EräViikingit 1 – 3 (1-0, 0-1, 0-2) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset
EräViikingit matkasi kolmen pelin viikon toiseen mittelöön Porvooseen perjantai-illan ratoksi. Alla oli hankala peli FBC Loistoa vastaan, jossa tasoitus taisteltiin ilman maalivahtia aivan loppusekunneilla, jonka jälkeen vierasjoukkue kuitenkin vei voiton mukanaan jatkoajalla. Siitä ryhmä oli selkeästi sisuuntunut ja Porvoossa nähtiinkin todella taisteleva ryhmä.
Lisämausteen otteluun toi heti kokoonpanojulkistus, kun Trista ja Trine Sällström olivat nimetty samaan puolustajapariin. Kyseessä oli siskoksille ensimmäinen kerta pakkiparina virallisessa pelissä, kun täksi kaudeksi he olivat päätyneet ensimmäistä kertaa urillaan samaan joukkueeseen. Itse ottelussa ensimmäinen tekopaikka PSS:lle syntyi jo ensi sekunneilla, mutta maalilla Saskia Ormak oli hyvin hereillä ja otti ison torjunnan heti alkuun. Ajassa 1:30 Trine Sällström komennettiin rangaistusaitioon ja se avasi heti kotijoukkueelle paikan iskeä. PSS tarvitsi hieman reilu minuutin ja pallo hienon kuvion päätteeksi ohi Ormakin. PSS:n kärkipelaaja Ella Sundström oli unohdettu neliön keskustaan ja suora veto upposi EräViikingit-maaliin. Tämän jälkeen EräViikingit pääsi kuitenkin hyvin peliin mukaan ja pystyi paineistamaan korkealta. Ennakkoon oli tiedossa, että ottelussa tullaan käyttämään neljää hyökkäyskentällistä ja ”penkillä” ollut kolmikko Tove Tantere – Veera Mertanen – Ellen Kunigk pääsi mukaan peliin 10 minuutin pelin jälkeen. Se vaikeutti selkeästi kotijoukkueen avaamista, kun vastassa oli aktiivinen viisikko. Puolustusalueella vierasjoukkue pystyi pysymään niin ikään aktiivisena ja tiiviinä, joka vaikeutti PSS:n pääsyä maalipaikoille. Avauserässä myös vierasjoukkueella oli tekopaikkoja, mm. Taru Nordmanin purjehdus keskustaan, joka kuitenkin kilpistyi PSS-puolustajan mailaan. Erätauolle näytettiin menevän kaikessa rauhassa, mutta erän viime sekunneilla vielä Manta Likin rike, josta EräViikingeille 1:56 alivoimaa toisen erän alkuun.
Toisen erän alivoiman EräViikingit selvitti hienosti tiiviin alivoiman johdolla. Reilu kuuden minuutin pelin jälkeen oli vierasjoukkueen aika päästä ylivoimalle ja kulmavaparista kesti vain viisi sekuntia, kun pallo oli PSS-maalissa. Nordman hiipi kohti maalia ja tarjosi vapaaksi jääneelle Manta Likille tekopaikan. Komea maali tasoitti lukemat Porvoossa ajassa 26:44. Maali antoi itseluottamusta vierasjoukkueelle ja lisämaaleihinkin oli aihioita, mutta myös PSS-maalilla torjunut Arla Salo onnistui ajoittamaan vastaantulojaan oikea-aikaisesti. Erän jälkimmäiselle kympille EräViikingeille kaksi rangaistusta kolmen ja puolen minuutin sisään, mutta paljon urakoineet PSS:n ylivoimapelaajat eivät päässeet kunnolla rytmiin aktiivista alivoimaa vastaan. Ormakin johdolla EräViikingit selvitti molemmat alivoimat ja kolmanteen erään lukemista 1-1.
-
Fat Pipe x EräViikingit -tupsupipo22,00 €
-
Craft HuppariAle!
39,00 €19,00 € -
Tuubihuivi9,00 €
Huikea taistelupeli joukkueelta. Kaikki sitoutui duunin tekemiseen ja teki töitä toistensa eteen. Siitä osoituksena esimerkiksi hyvä alivoimapelaaminen, syötiin palloja ynnä muuta. Se vähän tuntui turhattavan vastustajaa se meidän työmäärä. Etenkin kolmannessa erässä he eivät oikein pystyneet siihen vastaamaan, kun tehtiin niin julmettu määrä töitä. Tänään nähtiin huikea osoitus siitä potentiaalista, mikä tässä joukkueessa on. Ei voi olla kuin ylpeä jokaisesta pelaajasta.
Raine Laine, päävalmentaja
Kolmanteen erään EräViikingit sai loistostartin ja hyvät ensimmäiset vaihdot. Lopulta erän kolmannella minuutilla Tove Tantere kulmapisteelle pallon taakse, josta lähti huikea poikkisyöttö kohti takatolppaa uineelle Trista Sällströmille. Ensimmäistä peliään kentällä pelannut puolustaja ampui suoraan syötöstä pallon ohi Arla Salon. Maali sytytti koko vierasjoukkueen vaihtopenkin ja seuraavista vaihdoista huokui entistä suurempi työmoraali. Paikkoja alkoi syntyä enemmänkin, mutta kolmatta maalia odoteltiin aina aikaan 54:51. Elisa Vilhunen käynnisti käännön ja Tiia Kosonen voitti kamppailun laidassa, josta hän pelasi Nea Nupposen puolittaiseen läpiajoon. Komea laukaus yläkulmaan ohi Salon vei EräViikingit 1-3 johtoon. Syöttöpiste oli Kososelle uran ensimmäinen tehopiste F-liigassa. Aika nopeasti sen jälkeen PSS otti aikalisän ja kuudennen kenttäpelaajan sisään. Parin minuutin 6vs5:n aikana oikeastaan kotijoukkueelle aukesi yksi puolikas tekopaikka, josta ohjaus kuitenkin ohi maalin. Loistavan ottelun pelannut Nupponen haastoi lopulta nopeudellaan ja pakotti PSS-pelaajan rikkomaan jäähyn arvoisesti ajassa 58:15. Tämä tarkoitti loppupeliä ylivoimaa, jossa pitkälti EräViikingit sai pidettyä pallon itsellään ja kulutettua sekunnit pois kellosta. Tuloksena kolmen pisteen voitto Porvoosta ja sarjasijoitus nousi neljänneksi. Voitto antaa varmasti joukkueelle rutkasti itseluottamusta jatkaa kiivasta pelitahtia.
Maalissa Ormakille 21 torjuntaa ja torjuntaprosentti 95,5. Hän ja EräViikingit onnistui lopulta pitämään 57 ja puoli minuuttia PSS:n maaleitta sekä kokonaan ilman 5vs5 -maalia.
OTTELUKUVAT:
Ottelut jatkuvat jo sunnuntaina, kun EräViikingit matkaa Turkuun kohtaamaan 1. divisioonajoukkue AFC Campuksen Suomen Cupin 3. kierroksella. Ottelu lähtee käyntiin jo 12:00 ja on nähtäville streamina Solidsportista. Ottelulähetyksen hinta on 4,90€.