Otteluraportti
5. Puolivälierä Koovee 4 – 2 EräViikingit (2-0, 0-2, 2-0) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset
EräViikinkien taival Naisten Salibandyliigassa kaudella 2018-2019 päättyi sunnuntaina, kun Koovee voitti ratkaisevan viidennen puolivälierän Tampereella lukemin 4-2. Sarjan viimeinenkin ottelu sen todisti, vastakkain oli kaksi todella tasaista joukkuetta. Sarjan kaikki ottelut tarjosivat yleisölle todella hienoa salibandya.
Koovee aloitti kamppailun pirteästi, eikä EräViikingit saanut luotua samanlaista pallon hallintaa kuin edellisessä ottelussa. Vieraillakin oli avauserässä maalipaikkoja, mutta Kooveen maalilla torjunut Noora Laakso nappasi vedot kiinni. Kotijoukkue rynni ensimmäisessä erässä kahden maalin karkumatkalle Tuulia Ahon ja Milla Vähälän maaleilla.

Kooveen maalivahti Noora Laakso oli ottelusarjan MVP.
EräViikingit tarvitsivat toiseen erään ryhtiliikkeen ja sellainen myös nähtiin. Kotijoukkueen pelaajat ja kannattajat taisivat jo uskoa, että jatkopaikka irtoaisi helpolla voitolla, mutta vierasjoukkue oli asiasta eri mieltä. Noora Laakso joutui kerta toisensa jälkeen venymään maalillaan, kun EräViikinkien vaaralliset laukaukset viuhuivat maalia kohden. Helsinkiläisten taistelu tuotti 2-1 kavennuksen ajassa 29.46, kun Elina Vanhanen sai syötön Tuuli Rannalalta. Näin ottelu sai aivan uuden ilmeen. EräViikinkien raivoisa takaa-ajo jatkui, eikä Kooveen pelikirjasta löytynyt tilanteeseen sopivaa vastalääkettä. Vieraiden riemukas 2-2 tasoitus syntyi ajassa 34.22 Daniela Markelinin vedosta. Syötön tarjosi Sara Suur-Hamari. Taistelupari Koovee-EräViikingit oli jälleen tilanteessa, jossa yksi maali nousisi ratkaisevaan rooliin.
Tällä kertaa tuo maali tehtiin ikävä kyllä EräViikinkien verkkoon ajassa 59.16 Kooveen Johanna Homin ja Tuulia Ahon yhteistyöllä. Kolmas erä todisti jälleen kerran sen, että ottelusarja olisi voinut päättyä kumman tahansa joukkueen voittoon, mutta tällä kertaa tamperelaiset olivat tehokkaampia oikealla hetkellä. Viimeinen 4-2 osuma meni tyhjään maaliin ajassa 59.33 Johanna Homin sutaisusta.

Kausi päättyi raskaasen pettymykseen.
Maalikooste
Ottelun jälkeinen mediatilaisuus
EräViikingit kiittää kannattajiaan ja tukijoitaan kuluneesta kaudesta. Kesän aikana taktiikkatauluun piirretään uudet kuviot, joilla lähdetään hakemaan menestystä ensi kaudelle. Tietoa ensi kauden kausikorteista sekä joukkueen rakentamisesta on tulossa lähiaikoina.