Otteluraportti
TPS – EräViikingit 4 – 10 (2-5, 1-1, 1-4) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset
EräViikingit on ollut viime aikoina kovassa lennossa, voitot ovat irronneet Kooveesta ja SSRA:sta ennen joulua. Lauantaina meni nurin sarjakärki SB-Pro kotihallissa maalein 4-3. Hyvää virettä lähdettiin jatkamaan heti sunnuntaina Turkuun, jossa vastaan asettui TPS. Joukkueiden edelliset kohtaamiset ovat menneet EräViikingeille, ensin lukemin 3-7 Turussa ja sitten 12-5 Mosahallissa.
Ketjuihin oli tehty muutamia hienosäätöjä sitten SB-Pro -ottelun sekä Milla Jaatinen oli vastuuvuorossa Turussa maalin suulla. Ehyenä koostumuksena valmennussjohto oli säilyttänyt ketjun Maura Paajanen – Taru Nordman – Jonna Virkkunen, joka olikin erittäin tehokkaalla pelipäällä ottelun avauserässä. Virkkunen avasi maalinteon reilu kolmen minuutin pelin jälkeen ja vei vierailijat johtoon. Jatkoa seurasi neljä minuuttia myöhemmin, kun Daniela Westerlund päätti hyökkäyksen suoraan laukaukseen. TPS onnistui kaventamaan vielä ennen erän puolta väliä, kunnes alkoi Virkkusen tehovaihdot. Kolmeen peräkkäiseen vaihtoon oululaislähtöinen hyökkääjä iski maalit, jotka syntyivät lopulta vain 127 sekunnin sisään. TPS osui kuitenkin siinä välissä, joten erätauolle lähdettiin lukemista 2-5. Kauttaltaan peli aaltoili varsin päästä päähän ilman suurempia rakenteita, joka toi aika isoa kontrastia lauantain kamppailuun.
Toiseen erään meno hieman rauhoittui, eikä maalipaikkoja auennut enää ensimmäisen erän tahtiin, joskin TPS:n erän ainut maali syntyi heti erän alkuun. EräViikingit pääsi toisessa erässä kokeilemaan myös ylivoimaa, mutta se ei tuottanut tulosta. Vierasjoukkue pääsi kuitenkin maalin makuun vain 10 sekuntia ennen erätaukosummeria. Westerlundin loistava oivallus vapautti maalin eteen unohdetun Sofia Mittentagin maalintekoon. Kolmanteen erään lähdettiin EräViikinkien 3-6 johtolukemista.
Oli vähän sekava peli kaikkineen. Pelin alussa ei oltu ihan parhaimmillaan, vaikka tehtiin paikoista maaleja. Parannettiin pelaamista kuitenkin loppua kohti ja kolmas erä pelattiin kypsästi johtoasemassa, analysoi neljä maalia iskenyt Virkkunen.

Ketju Paajanen – Nordman – Virkkunen kokosivat yhteensä tehot 6+5 TPS:ää vastaan.
Kolmannessa erässä nähtiin vierasjoukkueelta ehkä ottelun paras erä pelillisesti, kun pallolliset jaksot hieman pitenivät ja tulostakin tuli kiitettävästi. Helsinkiläisiltä osuivat päätöserässä Hanna Pukero, Anni Räisänen sekä Nordman kahdesti. Ottelun viimeinen maali merkattiin vielä kotijoukkueen nimiin, jonka myötä loppulukemat Turussa 4-10. Loppuen lopuksi EräViikingit pystyi pitämään TPS:n kovimmat hönkäykset hyvin kurissa ja tuloksellisesti joukkue oli läpi ottelun kuskin paikalla. Voittoputki kasvoi nyt neljän ottelun mittaiseksi ja SB-Pron hävittyä oma ottelunsa PSS:lle, kiipesi EräViikingit jo pisteen päähän sarjakärjestä. Nurmijärveläisillä on toki kaksi ottelua vähemmän pelattuna. Tilanne sarjan kärjessä kuitenkin kaventui mukavasti viikonlopun tulosten myötä.
EräViikingeillä pelit jatkuvat vasta perjantaina 24.1. Tampereella Classicin vieraana sekä sunnuntaina 26.1. kotihallissa Kooveeta vastaan. Liput Koovee-otteluun ovat myynnissä edullisemmin ennakkoon Ticketmasterin kanavissa.