Otteluraportti
Classic – EräViikingit 4-3 (0-3, 1-0, 3-0) – otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset.
EräViikingit kärsi toisen peräkkäisen tappionsa Naisten Salibandyliigassa, kun joukkue matkasi Classicin vieraaksi. Ottelun alku oli vieraiden juhlaa, sillä ensimmäinen erä päättyi vieraiden 0-3 johdossa, mutta Classic taisteli ja voitti ottelun lopulta lukemin 4-3.
Torstain tappio on jatkoa ÅIF-ottelulle, siinäkin tuli yhden maalin tappio. Classicin pelin taso on noussut selvästi alkukaudesta, jolloin EräViikingit nappasi selvän 9-2 voiton.
Tälläkin kertaa ottelu alkoi helsinkiläisten kannalta upeasti, kun kamppailua oli käyty kaksi minuuttia vieraiden Elina Vanhanen sivalsi lukemiksi 0-1 Maura Paajasen syötöstä. Hanna Pukero ja Elina Niemi lisäsivät EräViikinkien johdoksi jo 0-3 ennen ensimmäisen kympin täyttymistä. Tässä vaiheessa tilanne oli EräViikinkien kannalta hyvä, mutta enempää maaleja vieraat eivät onnistuneet tekemään.
Kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 1-3 ja ote alkoi lopullisesti kääntyä kotijoukkueelle. Vieraat taistelivat ankarasti, mutta Classic iski ottelun tasoihin ajassa 54.17 Meri Jokisen toimesta. Lopullisen niitin iski Michaela Sponiarova, kun ottelukello näytti 56.03.
EräViikinkien ottelut jatkuvat lauantaina, kun vieraaksi Mosahalliin saapuu Koovee. Ottelu alkaa kello 18:30. Liput ennakkoon edullisemmin Ticketmasterin kanavista.