Otteluraportti
EräViikingit – Classic 4 – 7 (1-4, 3-2, 0-1) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikingit kohtasi Classicin alkukauden isoimmassa runkosarjamatsissa pisteiden kannalta Mosan perjantai-illassa. Mikäli runkosarjassa mielii kahden parhaan joukkoon, on vaade pisteille tälläkin kaudella todennäköisesti varsin kova. EräViikingit lähti kamppailuun tappio alla Oulusta, joten senkin nojalla odotukset olivat korkealla kamppailuhalukkuuden osalta.
Ottelu sai kotijoukkueen kannalta hankalan alun, kun Vilja Kuutniemi riisti pallon syvällä ja nousi keskustaan maalintekoon. Classic 0-1 johtoon ajassa 2:21. Alusta asti oli selvää, ettei peli juurikaan pääsisi virtaamaan, kun molemmat joukkueet halusivat pitää palloa itsellään. Alkuminuuttien jälkeen myös EräViikingit onnistui saamaan painetta Classic-päätyyn ja se tuotti myös tasoituksen. Elina Hautojärvi pelasi keskustaan ja Veera Mertanen iski 1-1 tasoituksen ajassa 8:45. Mosalla ja lähetyksessä katseltiin vielä maaliuusintoja, kun Classic kuittasi tuon osuman. Elli Kylmäluoma oli yksin keskustassa ja ohjasi pallon verkkoon. Erän puolivälin jälkeen oli Natalia Pitkäkankaan vuoro hääriä yksin maalinedustalla ja hän iski irtopallosta 1-3. Vajaa pari minuuttia myöhemmin ja Classic heitti keskityksen kulmapisteeltä ja Kylmäluoma iski maalin edustalta 1-4.
POST-GAME: Jukka Kouvalainen
Avauserä jätti paljon mietittävää ja heikko trendi avauserien osalta sai jatkoa. Mertasen osuma oli joukkueen Mosan neljän ottelun avauserissä vasta toinen. Toiseen erään odotettiin sisuuntunutta kotijoukkuetta, mutta sen saavuttua kentällä reilusti myöhässä, oli tuloksena kahden minuutin Classic-ylivoima. Vierailija ei jättänyt sitä käyttämättä ja Veera Vilenius pääsi laittamaan poikittaissyötön puolityhjään verkkoon. Pinja Suhosen upea yksilösuoritus antoi kuitenkin värinää Mosan kotiyleisölle, tyylikäs haasto 1v1-tilanteessa ja pallo rystynostolla ohi Julia Saarisen. Tilanne 2-5 ajassa 23:38. Hetkeä myöhemmin Hautojärvi riisti ja vapautti Iina Latvalan läpiajoon. Myös tuo viimeistely oli kliininen ja EräViikingit kiipesi peliin mukaan. Ajassa 29:46 kuitenkin lisää kylmää vettä niskaan, kun Lotta Purhosen pienen sektorin laukaus pomppi EräViikingit-pelaajista ohi Elsi Kangasharjun. Tauolle kuitenkin kahden maalin erolla, sillä Matilda Rytkönen suti vielä Suhosen laukauksen jälkitilanteen verkon perukoille. EräViikingeillä vielä ylivoimaa toisen erän lopussa ja päätöserän alussa.
MAALIKOOSTE:
Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tärkeää kavennusmaalia. Pian sen jälkeen Zara Gauffin-Kauste päätti vieraiden vastahyökkäyksen pallon menetyksen jälkeen iskien lukemiksi 4-7. Sen jälkeen EräViikingit ei saanut enää kunnon kirivaihdetta päälle ja myös lopun 6v5 jäi hieman passiiviseksi, eikä isompaa uhkaa Julia Saarisen maalille saatu luotua. Myös tyhjä verkko säilyi koskemattomana, joten loppulukemat Classicille 4-7.
OTTELUKUVAT:
Tappio oli EräViikingeille toinen peräkkäinen ja piste-ero sarjakärkeen kasvoi jälleen. Seuraava mahdollisuus voittokantaan palaamiseen tulee lauantaina 1.11. Kameleontenilla, kun joukkue kohtaa ensimmäistä kertaa liigahistoriassa Northern Starsin. Ottelu lähtee käyntiin 17:30 ja on nähtävillä Ruutu-palvelussa. Seuraava kotiottelu on edessä keskiviikkona 5.11., kun PSS saapuu Mosalle. Liput tuohon otteluun edullisemmin ennakkoon Tiketin kanavista.



