
Otteluraportti

EräViikingit – ÅIF 4 – 5 (0-0, 3-2, 1-3) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikingit lähti spesiaalipeliin Mosan perjantai-iltaan, sillä se oli Mirva Naavan viimeinen tähän kauteen Suomessa. Sen lisäksi ottelu oli osa F-liigan naisten sarjan Roosa nauha -teemaottelusarjaa, vastassa oli tuttu paikallisvastustaja ja hallissa kauden ennätysyleisö.
Avauserään EräViikingit sai pelivälineen varsin hyvin haltuun, mutta tekopaikoissa joukkue jäi ulkopuolelle tai hieman pakotti ratkaisuja keskustaan. Muutamia parempia tekopaikkoja tuli, mutta niissä sihti ei ollut kohdillaan. ÅIF puolestaan sai muutamia yksittäisiä ajoja kohti Saskia Ormakin maalia, mutta lopulta avauserä jäi pallollisesti molemmilta hieman piippuun ja tauolle 0-0 lukemista.
OTTELUN MAALIKOOSTE:
Toiseen erään tuli selkeästi latautunut kotijoukkue. Vain 65 sekunnin jälkeen Eveliina Hana ampui kauden 10. maalinsa ja vei EräViikingit johtoon. Kolme minuuttia myöhemmin Pinja Suhonen ampui käännön päätteeksi 2-0. Peli tuntui vapautuvan, kun vielä Nea Nupposen kaukolaukaus pomppi ÅIF-maaliin ajassa 29:52. Pian tämän jälkeen ÅIF:lle tuomittiin hieman epäselvästä tilanteesta rankkari, ja sen viimeisteli Saara Puurunen. Vielä ennen erätaukoa Kaisa Kantokorpi toi ÅIF:n maalin päähän, hyvän ÅIF-jakson päätteeksi. Vierasjoukkue oli selkeästi halukkaampi joukkue 3-0 maalin jälkeen toisessa erässä.
POST-GAME: Mirva Naava

Puurunen tasoitti pelin heikon EräViikingit-puolustamisen seurauksena ajassa 42:03. Tämän kuitenkin EräViikingit kuittasi, kun Matilda Rytkönen pelasi itsensä vapaaksi ja vei EräViikingit johtoon ajassa 44:02. Tämän jälkeen vielä muutamia tekopaikkoja lisämaaleihin, mutta peli pysyi tiukasti samoissa lukemista. Lopulta peli eteni ÅIF-aikalisään ja varsin nopeasti haettiin kuudes kenttäpelaaja kehiin. Nelli Alangon laukaus viuhui läpi EräViikingit-peittojen takakulmaan. Lukemat 4-4:ään ajassa 58:44. ÅIF:n draivi jatkui ja se johti vielä lopulta voittomaaliin 14 sekuntia ennen päätössummeria. Hieman lepsun pelin viimeinen sinetti tuli, kun Josefiina Kettunen sai iskeä pomppupallon ohi Ormakin. Näin EräViikinkien tappioputki poikki ja pisteet Sipooseen.
POST-GAME: Jani Kosonen
Tätä tappiota ei ehdi kauaa miettiä, sillä heti maanantaina on F-liigapisteiden lisäksi jaossa paikka Suomen Cupin välierissä. Vastaan asettuu itänaapuri PSS. Ottelu lähtee käyntiin 18:30. Liput Tiketin kanavista.
OTTELUKUVAT: