Otteluraportti
EräViikingit – Classic 8-9 ja. (2-0, 3-3, 3,5) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin uutiset.

EräViikingit lähti keskiviikon Classic-kotiotteluun kokoonpanossaan vain viisi puolustajaa, kun Laura Hämeen-Anttila ja Tove Tantere oli poissa kokoonpanosta. Jenny Kettunen oli jo joukkueen mukana, muttei pelannut. Susanna Korpelan paluu liki kuukauden tauon jälkeen oli tärkeä palanen alakertaan.
Molemmille joukkueille ottelu oli hyvin tärkeä ja kaikesta huomasi EräViikinkien olevan valmiina illan otteluun. Ottelun alku oli vahvaa tekemistä kotijoukkueen painaessa pelin painopistettä tamperelaisvierailijoiden kenttäpäätyyn. Avauserän ensimmäinen puolikas ei kuitenkaan maalia vielä nähnyt kotijoukkueen painostuksesta huolimatta. Classic onnistui luomaan muutaman tekopaikan vastahyökkäyksien kautta, mutta maalilla Milla Jaatinen hoiti hienosti nämä hätyyttelyt. 12 minuuttia pelikellossa kun Sofia Mittentag nousee vasenta kaistaa maalille ja löytää etukulmasta tilaa siirtäen EräViikingit ottelussa maalin johtoon. Muutama minuutti tästä ja Manta Likki lähettää terävän laukauksen Classic-maalin alakulmaan. EräViikingit 2-0 johtoon kakkoskentällisen osumilla, ja ilahduttavaa oli nähdä myös tämän kentällisen tuuletukset molempien maalien jälkeen. Erätauolle kahden maalin johdossa pelin ollessa hyvin helsinkiläisten hallussa.
Peli jatkui EräViikinkien painostuksella toisen erän alussa, ja hyvin toiminut karvaus tuotti tulosta ajassa 25:55. Erikoinen pomppupallo oli laskeutumassa maalin eteen, josta Taru Nordman napautti sen näyttävästi ilmasta verkkoon, ja kotijoukkue näytti menevän menojaan. Classic onnistui kuitenkin kaventamaan pian tästä, ja tämä kavennus olikin äärimmäisen tärkeä osuma vierailijoiden kannalta. Osuma avasi vierailijoiden peliä, ja viiden minuutin päästä tästä kavennuksesta, Classic oli tullut jo tasoihin ja peliin mukaan. EräViikingit ei tästä kuitenkaan lamaantunut, vaan Sofiat Mittentag ja Niemi veivät toisen erän vikalla vitosella vain puolessa minuutissa helsinkiläiset taas kahden maalin johtoon. Mittentagin maalia edelsi hänen vahva kaksinkamppailupelaaminen laidassa ja napakka laukaus takayläkulmaan. Niemen maali tuli hienolla kuviolla Anni Räisäsen kuljettaessa palloa maalin taakse Niemen hakiessa vastaliikkeellä viisikon keskeltä lavan auki. Pallo etukulmaan Räisäsen syötöstä ja EräViikingit johtoasemassa toiselle erätauolle lukemissa 5-3.

Classic ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan ja kolmatta erää oli ehtinyt kulua vain alle neljä minuuttia, kun vierailijat olivat tulleet taas tasoihin. Iina Latvala vei Maura Paajasen hienosta syötöstä EräViikingit jo kolmannen kerran johtoon, mutta jälleen Classic tuli nopeasti tasoihin. Ainakin yleisölle riitti viihdettä maalien muodossa, kun kaikki nämä neljä osumaa mahtui kahden minuutin aikavälille. Vauhtia ottelussa riitti, ja EräViikingit pääsi hakemaan jälleen kerran johtomaalia ottelun ensimmäisellä ylivoimalla. Kuvion hiomiseen tarvittiin noin sekunti ylivoima-aikaa, ja Taru Nordman vei Mittentagin syötöstä kotijoukkueen johtoon. Ylivoima oli tänään kunnossa ja ottelun toisella ylivoimalla kymmenen minuutia ennen varsinaisen peliajan loppua sama parivaljakko oli asialla, tällä kertaa Mittentagin laukoessa EräViikingit 8-6 johtoon. Mittentagin lapa oli keskiviikkona kuumana ja rightin hyökkääjä merkkautti jo hattutempun itselleen. Viimeisessä erässä nähtiin myös äärimmäisen ikävä tilanne, kun Taru Nordman loukkaantui oman maalin edessä vakavan näköisesti. Polveaan pidellyt hyökkääjä vietiin tarkempiin tutkimuksiin heti ottelun jälkeen. Maalin päähän Classic tuli rangaistuslaukauksella, ja Classic painosti ankarasti koko kolmannen erän lopun hakiessa tasoitusta. Kotijoukkue puolusti uhrautuvasti, mutta lopulta Classic onnistui puoli minuuttia ennen kolmannen erän ottelun loppua runnomaan tasoituksen ja nousemaan jo neljännen kerran ottelussa tasoihin.
Jatkoajalla Classic oli vahvempi osapuoli, sen jatkaessa painostamistaan EräViikinkien kenttäpäädyssä. Sofia Lappalainen pysäytti kellon aikaan 62:57, ja Classic vei kaksi pistettä mukanaan johtamatta kertaakaan ottelussa. Ilmeistä näki ottelun jälkeen ettei yksi piste keskiviikolta lämmittänyt. Kovaa koetellaan nuorta joukkuetta, mutta vahva usko joukkueen sisältä lähtee, että edessä on vielä paremmat ajat.
Tulostaululle jos katsoo niin se kertoo paljon. Kahdeksan tehtyä on hyvä suoritus, yhdeksän omia ei niinkään. Meillä on nuori joukkue, joka on innokas menemään ja tietyllä tapaa pitää myös antaakin mennä. Pieniä virheitä tulee ja ne maksaa aika paljon, mutta niitä me tässä työstetään. Vastustajalle pitää myös nostaa hattua.
Ville Turunen
POST-GAME: Turunen
OTTELUN MAALIKOOSTE
EräViikinkien tiukka viikon sisäinen kolmen ottelun rutistus päättyi tähän otteluun, ja joukkue pääsee hetkeksi palautumaan ja keskittymään vierasotteluun SSRA:a vastaan 7.11. Seuraava kotiottelu onkin vasta kuukauden päästä 27.11. kun vastaan astelee silloin SB-Pro. Liput Ticketmasterista.