Otteluennakko
SSRA – EräViikingit 15.01.2022 klo 18:00 Kastelli – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset.

EräViikingit matkaa vuoden ensimmäiseen F-liigaotteluunsa Ouluun, jossa vastaan asettuu Rankat Ankat. EräViikingit aloitti vuotensa Suomen Cupin finaaliturnauksessa. Viime lauantaina Cupin välierässä EräViikingit kohtasi PSS:n Porvoosta. Ottelusta kehkeytyi lopulta todellinen jännitysnäytelmä, joka päättyi lopulta tiukkojen vaiheiden jälkeen PSS:n 4-3 voittoon. Tappiosta huolimatta EräViikingit pelasi hyvän ottelun ja loi runsaasti vaarallisia maalipaikkoja.
F-liigan puolella EräViikingit pelasi edellisen ottelunsa juuri ennen joulua, kun se matkasi Classicin vieraaksi. Lempäälästä matkaan lähti maalirikkaan ottelun jälkeen täysi pistepotti lukemin 5-8. Sarjataulukossa EräViikingit pitää hallussaan sijaa kolme ja pisteitä on mukaan karttunut mukavat 31. Eroa toisena olevaan TPS:ään on vain yksi piste. Sarjan kärkipaikkaa pitää hallussaan PSS.

Hyvillä fiiliksillä Ouluun. Suomen Cupin välierästä jäi nälkää tulevia otteluita silmällä pitäen. Lauantain peli tulee varmasti olemaan tasainen, koska pisteet ovat tässä vaiheessa kautta molemmille joukkueille tärkeitä.
Milla Ylikojola
Lauantain kotijoukkue Rankat Ankat päätti vuotensa kahteen kotivoittoon. Ensin SSRA kaatoi FBC Loiston tiukan trillerin jälkeen jatkoajalla lukemin 6-5. Loisto onnistui tasoittamaan ottelun vain sekunti ennen päätös summeria. Lopulta voiton Ankoille jatkoajalla ratkaisi Katja Nättilä. Vuoden viimeisessä ottelussaan Ankat sai vastaansa Kooveen. Tamperelaiset johti ottelua kahden erän jälkeen lukemin 1-2, mutta Ankkojen päätöserän kiri siivitti lopulta SSRA:n joulutauolle voitokkaasti lukemin 6-3.
EräViikingit ja SSRA kohtaavat toisensa jo kolmannen kerran tällä kaudella. Aikaisemmista otteluista voitot ovat EräViikingeille 2-0.
-
Fat Pipe x EräViikingit -tupsupipo22,00 €
-
Tuubihuivi9,00 €
-
Mailakassi Fat Pipe EräViikingit-logolla35,00 €
Ottelu nähtävissä suorana lähetyksenä Ruutu+ palvelussa.
Joukkueiden tehokkaimmat:
EräViikingit: Sofia Mittentag 14+7=21
SSRA: Liinu Koivisto 14+6=20