
Otteluennakko

EräViikingit – SB-Pro keskiviikkona 16.10.2024 18:30 Mosahalli – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset.

EräViikingit kohtaa keskiviikkona kotihallissaan Mosalla SB-Pro:n. Molemmat joukkueet ovat avanneet kauden pirteästi, ja löytyvät sarjataulukon kärkinelikosta. Ottelu on Roosa Nauha -teemaottelu, ja teema tulee näkymään ottelutapahtumassa monin eri tavoin ja kannustaakin jokaista omalta osaltaan lahjoittamaan mahdollisuuksien mukaan F-liigan yhteiseen Roosa nauha -keräyspottiin.
Keskiviikkona pisteistä saa vääntää kovaa. SB-Pro:n alkukausi on tuonut mukanaan kuudesta ottelusta neljä voittoa, ja kaksi tappiota, joka oikeuttaa sarjataulukossa neljänteen sijaan. EräViikingit sen sijaan jatkaa edelleen sarjataulukon kärjessä, viisi voittoa kuudesta ottelusta on oivallinen saldo keskiviikon kotijoukkueelle. Viime perjantaina joukkue kohtasi Sipoossa ÅIF:n, jonka se onnistui voittamaan lopulta 2-3 lukemin vahvan kolmannen erän ansiosta. Perjantaina vastustajan hidas tempo ottelussa aiheutti joukkueelle harmaita hiuksia, samankaltaisuutta löytyy myös SB-Pron peleistä viime kausilta. Iso kysymys onkin, pystyykö kotijoukkue hallitsemaan pelin rytmiä ja saako se Pron keskialuetta murrettua.
Odotan kovaa matsia, Pro:ssa on kokeneita pelaajia jotka tuntee Mosan kulmaukset hyvin. Halutaan itse olla pallollinen joukkue ja parantaa etenkin hyökkäyspeliä ja tehokkuutta. Luulen että Pro haluaa rytkettä peliin joka sopii meidän vauhdikkaalle jengille. – Maura Paajanen

Joukkueen vahvuuteen ÅIF-ottelussa palasi loukkaantumiselta puolustaja Emma Parta, joka iski myös ottelun voittomaalin. Inka Lippojoki teki paluun joukkueeseen, ja saalisti heti avausottelussaan kaksi syöttöpistettä. Paluun teki myös Nea Nupponen, joka iski 2-2 tasoitusosuman. Myös ÅIF-ottelun missannutta Veera Mertasta odotetaan takaisin kokoonpanoon keskiviikoksi.
Viime kaudella SB-Pro kaatui kahdesti, viimeisistä viidestä ottelusta EräViikingit on voittanut neljä. Ainoa tappio tuli toissa kaudella jatkoajalla. Viime kauden avausottelu poislukien, jokainen ottelu on ollut äärimmäisen tasainen.
Tulkaa ihmeessä Mosalle ja laittakaa Roosa-nauhat kiinni tärkeän asian puolesta – mekin tehdään niin. Meillä on ollut mainio pöhinä ja saatu hyvä lataus varsinkin kotipeleihin, paras saadaan puristettua ulos kun saadaan mökki täyteen! – Maura Paajanen

SB-Pro:n pörssikärjessä viilettävät jälleen Laura Hietamäki ja Mirja Hietamäki. Veronika Kopecka on saanut myös lentävän lähdön kaudelleen, kuuteen peliin Kopecka on osunut kuudesti. EräViikinkien pistepörssin kärjessä jatkaa edelleen Iina Latvala, Pinja Suhonen ja Natalie Sandström seuraavat tiiviisti perässä. Jasmiina Järvinen on viidellä osumallaan joukkueen maalipörssin kärjessä.
Ottelu alkaa keskiviikkona kello 18:30. Ottelun liput ovat myynnissä Tiketin kanavissa. Roosa nauha -teema kannustaa jokaista omalta osaltaan lahjoittamaan mahdollisuuksien mukaan F-liigan yhteiseen Roosa nauha -keräyspottiin. Roosa nauhaa näyttämällä saat lipun ovelta matsiin -5€ alennuksella!
F-liigan naisten sarjan yhteiseen Roosa Nauha -keräyspottiin voit lahjoittaa täällä.
