Otteluennakko
Pudotuspelikarsinta GM2: EräViikingit – SaiPa sunnuntaina 28.2.2021 – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset.
OTTELUVOITOT: SaiPa 1 – 0 EräViikingit

EräViikingit jatkaa tänään pudotuspelikarsintojaan SaiPaa vastaan kotiottelulla Mosalla. Eilen ensimmäisestä osaottelusta Lappeenrannasta käteen jäi tappio, ja tänään kotijoukkueen on onnistuttava omassa pelissään. Muuten kolmospelissä vieraissa on kausi katkolla.
Eilen ottelun alku oli EräViikinkien osalta hieman varovainen. Ottelun panos näkyi, ja kuukauden pelaamattomuuskin paistoi pienesti tekemisessä. SaiPa karkasi ottelussa jo 6-1 johtoon ennen viimeistä erää. Kolmannessa erässä EräViikingit pääsi peliin paremmin mukaan, mikä lupailee hyvää tälle illalle.
Iso asia tämän iltaisen ottelun alla on Milla Jaatisen eilinen loukkaantuminen. Jaatinen sai tällin ensimmäisen erän lopulla, eikä palannut maalinsuulle. Sanna Viitanen koppasi eilen lopulta 11 torjuntaa, ja Viitanen kantaa myös tänään torjuntavastuun. Toinen merkittävä asia kokoonpanossa on Taru Nordmanin paluu ykköskentän keskustaan.
Erikoistilanteet on tiukoissa pudotuspelisarjoissa tärkeässä roolissa. EräViikinkien ylivoima on toiminut varsinkin loppukaudesta hyvällä tavalla, ja eilenkin ainoasta ylivoimamahdollisuudesta onnistuttiin.

Todella hyvät fiilikset päästä nyt kotona pelaamaan. Ei yllättänyt meitä, kuinka hyvä SaiPa oli, enemmänkin meidän oma tekeminen jäi eilen vähän heikoksi ja oikestaan vasta viimeiseen erään saatiin oma tekeminen paremmalle tasolle. Tänään pitää olla valmiina heti pelin alkaessa, ja olla terävämpiä viimeistelyssä
Jenni Torkki
Illan agenda on selvä. Voitolla sarja tasoihin, häviöllä seuraavan kerran Lappeenrannassa kausi katkolla. Panosta ei tänään puutu, kun ottelu starttaa 17:00. Matsia pääset seuraamaan suorana lähetyksenä ja selostettuna Ruutu+ -palvelusta.