
Otteluennakko

ALUMNI NIGHT: EräViikingit – PSS lauantaina 26.11.2022 klo 17:00 Mosahalli – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikingit on ollut viime aikoina hyvässä lennossa, viimeiseen kuuteen peliin joukkue on hävinnyt vain yhden pelin F-liigassa. Lisäksi viime ”härkäviikolta” kahden liigavoiton lisäksi tuli voitto O2-Jyväskylästä, jolla joukkue varmisti paikkansa Suomen Cupin finaaliviikonloppuun toista vuotta peräkkäin. Nyt joukkue on saanut levättyä ja harjoiteltua laadukkaasti. Edessä on PSS:ää vastaan ns. kuuden pisteen ottelu sarjataulukon kolmossijan kannalta.
Joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Porvoossa voitti kliinisesti EräViikingit maalein 1-3. Voittoa edelsi tiivis puolustus- ja kamppailupelaaminen, sekä maalivahti Saskia Ormakin hyvät torjunnat. PSS onnistui kotikentällään maalinteossa vain ylivoimalla, jonka EräViikingit onnistui kuittamaan omalla ylivoimallaan. Trista Sällström hiipi takatolpalle viemään EräViikingit johtoon ja Nea Nupponen iski vastahyökkäyksestä 1-3 lukemat. Lopun PSS-kirivaihteen EräViikinkien laaja materiaali kesti hyvin. Tämä on yksi avaintekijä myös lauantain kamppailuun, miten PSS onnistuu kolmen kentän voimin vastaamaan EräViikinkien intensiteettiin. Maalintekokilpailuja ei EräViikingit ole tällä kaudella onnistunut voittamaan, mutta voitot ovat tulleet nimenomaan vahvan pallottoman pelin kautta.

EräViikingit sai ”positiivisia” uutisia, kun hyökkääjä Taru Nordmanin leikkauspäivää siirrettiin tuonnemmaksi. Joskin tunnelma sen suhteen on kaksijakoinen, koska niin joukkue kuin koko seurayhteisökin toivoo Nordmanin pääsevän tarvitsemaansa operaatioon mahdollisimman pian. Toistaiseksi hän kuitenkin jatkaa joukkueen vahvuudessa, kun uutta operaatioajankohtaa odotetaan. Seuraavan kerran aiheesta tiedotetaan operaation jälkeen.
Nordmanin johtama viisikko laidoilla Manta Likki ja Maura Paajanen on ollut EräViikinkien tehokkain koostumus, jossa pääosin puolustaneet Mirva Laitinen ja Milla Ylikojola ovat onnistuneet hyvin. Tukea maalintekoon on kuitenkin alkanut löytymään, esimerkiksi Suomen Cupin ottelussa seitsemästä maalista kuudesta vastasi muut viisikot.

Lauantaina on tiukka ja mielenkiintonen peli tulossa. Viimeksi PSS voitettiin kurinalaisella puolustuksella ja onnistuttiin omissa paikoissa. Jatketaan samalla linjalla, eli rohkeaa hyökkäystä mutta haetaan onnistumiset hyvän puolustuksen kautta. Alumni-ottelussa tullaan näkemään nähdään pirteä ja voitokas EräViikingit.
Manta Likki
Tuleva viikonloppu on liigajoukkueilla ns. Alumni -viikonloppu, kun ensin perjantaina Energia Areenalla nähdään miesten edustusjoukkueiden entisiä pelaajia ja toimihenkilöitä. Lauantaina on puolestaan naisten vuoro ja Mosalla nähdäänkin useampia entisiä pelaajia sekä taustahenkilöitä.
Tervetuloa seuraamaan lauantai-iltapäivän hegemoniaa. Liput ovat myynnissä Ticketmasterin kanavissa.

-
Fat Pipe x EräViikingit -tupsupipo22,00 €
-
Tuubihuivi9,00 €
-
Mailakassi Fat Pipe EräViikingit-logolla35,00 €