Otteluennakko
TPS – EräViikingit lauantaina 8.3.2025 15:00 Kupittaan palloiluhalli – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset.

EräViikingit kohtaa lauantaina runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussa sarjakärki TPS:n Turussa. Vierasotteluun astelee taisteluvoimansa kahdessa edellisessä ottelussa näyttänyt ryhmä. Joukkue tulee antamaan lauantaina kaikkensa, jotta sarjataulukon sijoitus pysyy ennallaan.
TPS oli vahvempi osapuoli kauden avauskohtaamisessa EräViikinkejä vastaan. Valotaululle murjottiin tylyt lukemat 1-8 Mosan marraskuisessa keskiviikkoillassa. EräViikingit ei päässyt pelaamaan ottelussa omilla vahvuuksillaan, ja varsinkin avauserässä TPS hallitsi vahvasti. Toisessa ja kolmannessa erässä EräViikingit pääsi paremmin peliin mukaan, kuitenkin tehottomuus vaivasi kotijoukkueta tuona iltana. Lauantaina edessä on uusi mahdollisuus. TPS on kulkenut tällä kaudella jälleen voitosta voittoon, tappioita on pyöreä nolla. Jatkoajalla/rankkareilla joukkue on voittanut kahdesti, Classicia vastaan kauden avausottelun joukkue voitti jatkoajalla ja FBC Loiston joukkue voitti tammikuun puolessa välissä rankkareilla. Tiiviillä puolustuspelillä, missä EräViikingit on loistanut kahdessa edellisessä ottelussa, on joukkueella mahdollisuus haastaa sarjakärki. Maalipaikat on joukkueen käytettävä myös tehokkaasti, sillä TPS on on äärimmäisen hyvä molempiin suuntiin. Maaleja joukkue on tehnyt liigassa eniten, mutta samalla myös päästänyt vähiten. Taktinen kamppailu on todennäköisempi vaihtoehto lauantaille, kuin tilanteita täynnä oleva aaltoileva ottelu.
Ollaan pilkottu TPS:n pelitapaa videoiden kautta läpi ja treenejä muokattu sen mukaan huomioiden esim. paineen alta lähtöä ja vastustajan avausta. Kevään pelit ovat ihan nurkan takana niin niitä silmällä pitäen pitää nyt jo hakea sitä playoff-pelikovuutta ja paineensietoa, niin TPS-peli runkosarjan lopussa on fyysisesti ja mentaalisesti tosi hyvä meille. – Matilda Rytkönen

EräViikingit on noussut kolmen ottelun voittoputkensa ansiosta takaisin kolmannelle sijalle sarjataulukossa, tasapisteisiin SB-Pro:n kanssa. Kolmen pisteen voittoja EräViikingeillä on yksi enemmän, joka oikeuttaa joukkueen kolmannelle sijalle. Viime viikolla joukkue voitti PSS:n maalein 6-1, kun samalla kovin vastustaja SB-Pro ei onnistunut riistämään pisteitä Classicilta. FBC Loisto on kahden pisteen päässä viidennellä sijalla, ja EräViikinkien kaksi viimeistä runkosarjaottelua keskittyvätkin Turun kiertueelle, TPS:aa ja FBC Loistoa vastaan. Kaksi viimeistä ottelua määrittelevät vahvasti sen, miten legendaarinen Mosan Kevät aloitetaan naisten liigajoukkueen osalta.
Kevät on lähtenyt hyvin käyntiin, on ollut tervetullut olo ja kiva kun joukkue on täynnä tuttuja, niin fiilis on ollut vähän sellainen että jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin. – Matilda Rytkönen

Ottelu Turussa käynnistyy kello 15:00 lauantaina. Ottelusta on luvassa suora lähetys Ruutu+ -palveluun.



