
Otteluennakko

EräViikingit – SaiPa lauantaina 4.10.2025 17:00 Mosahalli – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikingit jatkaa kohti lauantaita puhtaalla pelillä. Kolme ottelua on tuottanut kolme täyttä pistepottia. Kehitettävää pelissä edelleen on, mutta suunta näyttää joukkueessa hyvältä. Lauantaina vastaan astelee Mosan näyttämölle SaiPa Lappeenrannasta.
EräViikingit on kolmen pelatun ottelun jälkeen sarjataulukossa toisella sijalla, tasapisteissä TPS:n kanssa. Joukkue on voittanut kaudella nyt Pirkat, FBC Loisto:n, sekä ÅIF:n. Jopa yllättäin, kaksi kotona pelattua ottelua ovat olleet joukkueelle ne vaikeimmat. Pirkat sekä ÅIF onnistuivat molemmat Mosalla maalinteossa ennen kotijoukkuetta. Lopussa kuitenkin kunnia seisoi, ja kotijoukkue klaarasi pisteet Mosalle. Kuitenkaan heikompi osapuoli ei EräViikingit kummassakaan ottelussa ole ollut ennen avausmaalia. Lauantaina vastassa on SaiPa, jonka kanssa on vuosien varrella koettu melko tasaväkisiä otteluita. SaiPa on kauden kolmesta ensimmäisestä ottelusta hävinnyt kaksi, ja ainut voitto kauden avauksessa vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Viidestä viimeisestä keskinäisestä kohtaamisesta EräViikingit on voittanut kolme ottelua. Kolmessa viimeisessä pelatussa keskinäisessä ottelussa jompikumpi joukkue on onnistunut maalinteossa vain kerran, EräViikingit kahdesti ja SaiPa kerran.
Hyvillä fiiliksillä otetaan SaiPa vastaan, meidän pitää onnistua aina pahaa SaiPaa vastaan pallon kanssa tekemään fiksuja ratkaisuja ja voittamaan kaksinkamppailuita. Alkukauden perusteella SaiPa on pelannut tiukkoja pelejä, uskon että sieltä tulee taisteleva ja kärsivällinen vastustaja jolla on vielä viimeisenä muurina hyvä maalivahti.
– Iina Latvala

Iina Latvala palkittiin viime kotiottelussa ansiokkaasta merkkipaalusta, kun 200 liigaottelua tuli täyteen vierasottelussa FBC Loistoa vastaan toissa viikonloppuna. Latvala on urallaan pelannut PSS:n, Pelicansin, EräViikinkien ja O2-Jyväskylän riveissä. Viime kaudella Latvala iski 30:ssä ottelussa 27 tehopistettä, joista 12 maaleja ja 15 maalisyöttöjä. Tällä kaudella Latvalan rinnalle EräViikinkien ykköskentän hyökkäykseen on istutettu Taru Nordman ja Elina Hautojärvi. Tehoja kolmeen otteluun on syntynyt kuusi kappaletta, 3 maalia ja 3 maalisyöttöä, joka oikeuttaa Latvalan pistepörssin kuudenteen sijaan. Takaiskumaaleja ei tuo ketju ole vielä tähän kauteen ottanut.
Hienoja fiiliksiä herätti tuo virstanpylväs, siistiä että on saanut pelata ja nauttia salibandysta tällä tasolla.
– Iina Latvala

Ottelu alkaa lauantaina kello 17:00. Ottelun liput löydät myynnistä Tiketin kanavista. Nähdään lauantaina Mosalla!
