Otteluennakko
Koovee – EräViikingit lauantaina 17.9.2022 17:00 Spiral-halli – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset
Pronssijuhlista on nyt viisi kuukautta aikaa ja EräViikinkien naisten liigajoukkue on valmiina uuden kauden alkuun. Uudistumista joukkueessa on tapahtunut jälleen suht runsaasti, mutta ryhmä tuntuu olevan jälleen piirua yhtenäisempi. Tulleet pelaajat ovat olleet valmiita sitoutumaan pitkäjänteiseen työhön ja kehittymiseen. Ryhmässä ei tänä vuonna ole pelaajia, joilla kyseessä olisi esimerkiksi viides seura viiteen vuoteen.
Joukkuesta löytyy paljon eri tyyppistä johtajuutta. Mirva Laitisella, Taru Nordmanilla ja Maura Paajasella alkaa kuudes kausi joukkueessa. Alkava liigakausi on Laitiselle 11:sta, Nordmanille yhdeksäs ja Paajaselle kahdeksas. Kapteenin nauhaa kantavalla Trine Sällströmillä puolestaan alkaa viides kausi EräViikingeissä, väliin mahtui yksi kausi Ruotsissa. Nämä pelaajat ovat muodostaneet joukkueen tiiviin ytimen, joiden ympärille on alkanut kasvaa vahvaa tukea. Manta Likki, Lotta Varakas ja Inka Lippojoki ovat pelanneet seurassa erittäin pitkään. Milla Ylikojolalla on alkamassa neljäs kausi joukkueessa, samoin nuoret Veera Mertanen ja Nea Nupponen tuntevat Mosalla jo jokaisen nurkan. Tämän kymmenikön ulkopuolella on erittäin paljon potentiaalia ja nuorta energiaa, jotka ovat valmiina niin yksilöinä kuin joukkueenakin yllättämään illasta toiseen.
Odottavaisin mielin lähdetään kauden avaukseen. Halutaan kovasti jo päästä pelaamaan ja testailemaan niitä asioita, mitä ollaan treenattu. Tavoitteena on tottakai saada eri tulos viime kauden avauksesta Tampereelta (rankkaritappio).
Trine Sällström
Tälle kaudelle joukkueen toimintaympäristö hieman muuttui ja nyt ryhmässä on paljon pelaajia ns. kahteen sarjaan. T21 on avannut kauden kahdella voitolla ja pelaajat taistelevat laajan ryhmän osalta peliajasta liigajoukkueessa. Hyvä keskinäinen kilpailu tuo varmasti pelaajakehitykseen lisäbuustia ja kauden aikana saatetaan nähdä paljonkin isoja steppejä.
Luottavaisin mielin ollaan, joukkue on jotakuinkin terveenä. Saadaan aika hyvä rosteri kasaan lauantaina.
Raine Laine, päävalmentaja
KAUSIENNAKKO: Trine Sällström
Liigadebyyttejä on lauantaina tiedossa useampia. Blue Foxista seuraan siirtynyt puolustaja Alma Hedman on mukana liigajoukkueen kokoonpanossa, niin ikään erittäin hyvin läpi kesän töitä tehneet Aada Kauppinen ja Iida Valtonen ovat mukana Tampereella. Molemmilla on takana pidempi ajanjakso seurassa ja nyt edessä on ensimmäinen peli liigajoukkueen kokoonpanossa. Erittäin hienoja tarinoita ja esimerkkejä seuran nuoremmille junioripelaajille molemmat. Northern Starsista takaisin EräViikinkeihin siirtynyt Anna Järvelä pääsee myös pelaamaan uransa ensimmäisen liigapelin. Iris Brünn on myös pelaavassa kokoonpanossa ja nyt hän pääsee ensimmäistä kertaa vertaamaan Sveitsin NLA:n ja F-liigan eroa. Maalissa aloittaa Viron maajoukkuevahti Saskia Ormak, jolle peli on myös ensimmäinen F-liigassa. Erittäin mielenkiintoinen iltapäivä näiltäkin osin on luvassa.
KAUSIENNAKKO: Raine Laine
Myös muutamia poissaoloja nähdään, kun Veera Mertanen ja Sandra Fredman ovat U19-kisoista lähtien olleet loukkaantumisten vuoksi poissa joukkueen vahvuudesta. Maalivahti Elsi Kangasharju on niin ikään joutunut huilaamaan muutamat viime viikot, kuten myös Mikaela Backman on kärsinyt rikkonaisesta kesästä.
-
Fat Pipe x EräViikingit -tupsupipo22,00 €
-
Craft HuppariAle!
39,00 €19,00 € -
Tuubihuivi9,00 €
Varmasti ainakin alkukaudella isoa roolia joukkueessa kantaa erinomaisen kevään pelannut Taru Nordmanin johtama ykkösketju. Ketju suorastaan liekehti Czech Openissa, oli melkein sitten vastassa mikä tahansa ketju. Pelaajat varmasti myös itse haluavat jatkaa hyvää lentokeliään. Viime kauden jälkeen etenkin Sofia Mittentagin maalintekovoimaa on erittäin vaikea paikata, mutta sitä voidaan odottaa esimerkiksi kovavauhtisilta Inka Lippojoelta ja Matilda Rytköseltä. On erittäin mielenkiintoista nähdä miten nuoret pelaajat esiintyvät, kun tavoitteena on hakea kunnon läpimurtoa F-liigakentille.
Ottelu lähtee käyntiin Spiral-hallilla 17:00 ja sieltä on luvassa suora lähetys Ruutu+ -palveluun. Ensimmäinen kotiottelu nähdään Urhea-hallin Stadibandy -teemapäivässä ensi lauantaina 24.9. Lippupaketilla näet sekä naisten että miesten matsit, tuon 15 euron arvoisen lipun voit lunastaa Ticketmasterin kanavista.