
Otteluennakko

3. Puolivälierä: TPS – EräViikingit keskiviikkona 9.4.2025 18:30 Kupittaa – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset
Otteluvoitot: 2 – 0

TPS on edennyt koko kauden ilman tappioita Suomen kentillä ja myöskin EräViikingit on joutunut tunnustamaan turkulaiset paremmiksi kahdessa ensimmäisessä välieräottelussa. Sarjan avaus oli tiukka maalin peli, mutta Mosalla TPS onnistui pelaamisessaan kliinisemmin ja hyödynsi paikkansa tosi tehokkaasti. Helsinkiläisten oli myös vaikeuksia päästä kääntöihin, kun kenttätasapaino oli turkulaisilla avauskohtaamista paremmalla tasolla.
Korkea paine tuotti vaikeuksia Mosalla ja paineen alta ei päästy riittävän hyvin isoihin tiloihin. Karvaus tuotti myös muutaman osuman TPS:lle. Nuo ovat varmasti teemoja, joihin EräViikingit on välipäivänä kiinnittänyt huomiota. Maalinedustoilla TPS oli tutun kova ja siihen pitää pystyä vastaamaan, peittojen ohi on saatava palloja paremmalla prosentilla kohti Maria Viitalan maalia.
Halutaan parantaa meidän esitystä eilisestä rutkasti. Keskitytään omaan tekemiseen ja pelin jälkeen nähdään mihin se on riittänyt. Nautitaan jälleen yhdestä Turun reissusta jengin kanssa ja tavoitteena on päästä pelaamaan Mosalla perjantaina. – Taru Nordman
Toissa kauden välierissä TPS eteni finaaleihin suoraan voitoin 3-0, kolme kautta sitten voitot olivat 3-1 turkulaisten hyväksi. EräViikingit on seurahistoriassaan voittanut yhden välieräottelun, sen lisäksi extralatausta tuo myös mahdollisuus tuottaa TPS:lle kauden ensimmäinen tappio sekä luonnollisesti se, että joukkue pääsisi välierien puitteissa vielä kertaalleen kotiyleisön eteen. Maanantaina Mosalla oli kauden ennätysyleisö ja tunnelmaa loivat molempien joukkueiden kannattajat.
TPS on peluuttanut paljon kahta kentällistä ja pelin aktivoidutta Mosalla päätöserässä, on rasitusta varmasti jaloissa. Ottelusarjan edetessä tämä asetelma lienee yksi EräViikinkien mahdollisuuksista, se vaatii tietenkin ottelusarjan ratkaisun venyttämistä.
Maalivahtikysymys EräViikingeillä on yksi mielenkiintoinen seurattava, kahdesta huippuveskarista Saskia Ormak on pelannut viisi edellistä peliä. Voisiko Turussa olla jälleen Elsi Kangasharjun vuoro? Myös kokoonpanoon on tarjolla vaihtoehtoja, ne selviävät keskiviikkona klo 12:00. TPS ei luonnollisesti isoja muutoksia omaan tekemiseensä lähtene tekemään.
Ottelu lähtee käyntiin Kupittaalla 18:30 ja on nähtävillä suorana lähetyksenä Ruutu-palvelussa. Voitolla EräViikingit pelaa nelospelissä Mosalla perjantaina, tappiolla on edessä pronssiottelu joko Classicia tai SB-Pro:ta vastaan.