
Otteluennakko

Classic – EräViikingit lauantaina 3.12.2022 klo 15:00 Bläkboks – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset

Lauantaina EräViikinkien naisten liigajoukkueen matka jatkuu kohti Lempäälää Classicin vieraaksi. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli tyly esitys vieraissa pelanneelta Classicilta, ja hampaankoloon on jäänyt EräViikingeillä paljon.
Mosahallilla Classic siis nappasi pisteet matkaan mukaansa lukemin 0-7. Classicin Alisa Pöllänen ennakoi tuolloin, että pelistä tulisi tiukka ja raastava, mutta toisin kävi. Lauantaina kaikki on taas auki ja vierasjoukkue jättää kentälle aivan varmasti kaiken sen, mitä annettavaa on. EräViikinkien viimeisin ottelu PSS:ää vastaan oli hyvä esimerkki joukkueen vaikeuksista pelin avaamisen kanssa, ja tämän asian kanssa joukkue on kamppailut läpi kauden. Paljon positiivistakin pelistä löytyi, ja niistä otetaan kaikki hyöty irti, jotta lauantaina joukkue ottaa parhaan mahdollisen tuloksen mukaan Tampereelta.

Meillä on ollut hyviä ja tasaisia vääntöjä Classicin kanssa kautta aikojen, enkä usko lauantain pelin poikkeavan tästä. Pyritään pysymään paljon pallossa ja pelaaman omilla vahvuuksillamme, etenkin viimeistelyn on oltava kohdillaan jotta ottelun lopussa tulostaulu osoittaisi meille kolmea pistettä. Työnteon merkitys kentällä on meidän pelitavassa tosi iso, eikä siitä saada oikoa lauantaina.
Lotta Varakas
Joukkueiden viimeiset 10 kohtaamista ovat olleet erilaisia otteluita kaikki. Välillä on nähty isojakin lukemia, välillä taas todella tiukkoja taisteluita. EräViikingit on 10:stä viime kohtaamisesta onnistunut voittamaan kuusi ottelua. Classic on ollut hurjassa vireessä viimeisissä liigaotteluissaan. Joukkue on viiden ottelun voittoputkessa, ja kahteen viime peliin on syntynyt 24 maalia, päästettyjä maaleja vain neljä. EräViikingeillä kolmen ottelun voittoputki katkesi PSS:ää vastaan. Sisuuntunut joukkue on valmis taistelemaan lauantaina pelin loppuun asti.
EräViikinkien kapteeni Trine Sällström on sivussa joukkueen vahvuudesta tammikuun loppuun saakka, joten Varakkaalla ja muilla puolustajilla on seuraavissa otteluissa isoja saappaita paikattavanaan. Joukkueen materiaali on kuitenkin leveä ja kamppailu pelipaikoista jatkuu kiivaana, kun joukkue on astumassa hiljalleen kohti runkosarjan viimeistä kolmannesta.

Viime kohtaaminen ei ollut meiltä mikään kauden vahvin esitys, mutta se jätti varmasti sopivasti hampaankoloon koko jengillä. Tämän siivittämänä Bläkboksiin astuu lauantaina nöyrä mutta määrätietonen joukkue, joka varmasti antaa kaikkensa kentällä aina viimeiseen pillin vihellykseen saakka.
Lotta Varakas
Ottelu Tampereella lähtee käyntiin jo kello 15:00. Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelussa.
-
Fat Pipe x EräViikingit -tupsupipo22,00 €
-
Tuubihuivi9,00 €
-
Mailakassi Fat Pipe EräViikingit-logolla35,00 €