Otteluennakko
EräViikingit – Koovee sunnuntaina 4.10.2020 klo 17:00 Mosahalli – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset.

Hyvän esityksen Nurmijärvellä tarjonnut, mutta ilman palkintoa jäänyt EräViikingit pääsee sunnuntaina kotikentällään Mosahallissa mittaamaan tamperelaisen Kooveen tason.
Voittokantaan paluu on varmasti EräViikingeillä mielessä. Avauskierroksen upean Classic-voiton jälkeen on tullut takkiin ensin kotona FBC Loistolta ja sen jälkeen vieraissa SB-Prolta. Kahdeksan joukkueen F-liigan A-lohkossa pisteitä olisikin raavittava, sillä jokaisesta sijasta käydään äärimmäisen kovaa kamppailua.
Vastustajajoukkue Koovee on tällä kaudella niin ikään onnistunut nappaamaan voiton Classicin kustannuksella TPS:lle kärsityn avauskierroksen tappion jälkeen. Viime kaudella joukkueet kohtasivat kolme kertaa, joista viimeisimmän Koovee onnistui nappaamaan nimiinsä. Sitä ennen helsinkiläiset olivat olleet kaksi kertaa vahvempi osapuoli. EräViikinkien Maura Paajanen osui näissä keskenäisissä kohtaamisissa jokaisessa vähintään kerran ja summasi yhteensä tehot 4+1, joten pisteputken jatkoa toivotaan myös sunnuntaina.

Iina Latvala ja Sofia Mittentag juonivat EräViikinkien ainoan maalin edellisessä ottelussa, ja ykköskentän laiturit ovatkin olleet hyvässä pistetahdissa alkukaudesta tehden molemmat neljä tehopistettä. Latvalalla kasassa on neljä maalia, ja Mittentagilla 2+2.
Viime aikoina joukkue on panostanut arjen tekemisen tasoon, ja harjoituksissa peliosuuksilla ja yksilötaitoharjoitteissa rimaa on pyritty nostamaan korkeammalle. Saa nähdä näkyykö tämä jo sunnuntaina. Itsevarmuutta joukkueella riittää varmasti, sillä se onnistui tosissaan haastamaan SB-Pron viime ottelussa ja luomaan paremmat maalipaikat. Ainoastaan maalinteossa on edellisissä otteluissa ollut hieman vaikeuksia.
Yksi mielenkiintoinen asia on myös Kooveen ottelutahti, sillä he matkaavat ensin lauantaina Porvooseen PSS:n vieraaksi. Jos Kooveen jalka painaa yhtään edellisen päivän matsista, saattaa keskiviikosta asti rauhassa tähän otteluun harjoitellut ja valmistautunut EräViikingit saada isoa etua rasituksesta.
Veikkaan, että tulee tasanen vääntö. Meidän pitää saada jengissä hyvä fiilis ja pelata meidän vahvuuksilla, niin uskon että sillon saadaan paras irti.
Anni Räisänen
Ottelu käyntiin Mosalla 17:00 ja liput saat edullisemmin ennakkoon Ticketmasterista. Ottelusta on luvassa myös suora ja selostettu lähetys Ruutu+ -palveluun.
