
Otteluennakko

EräViikingit – O2 Jyväskylä lauantaina 14.9.2024 17:00 Mosahalli – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset.

EräViikinkien naisten F-liigajoukkue lähtee alkavaan kauteen isoin odotuksin. Joukkue on vahvistunut kesän aikana niin hyökkäyspäässä, kuin puolustuspäässäkin ja liigan parhaimpiin kuuluva maalivahtikaksikko vartioi maalia jälleen kerran. Viime kaudella playoff-taival jäi lyhyeksi joukkueella, ja sisuuntunut joukkue lähtee kohti kautta motivoituneena.
EräViikingit jatkaa kaudella 24-25 pitkälti samalla valmennustiimillä Kim Sällströmin ja Jani Kososen johdolla, mutta mukaan valmennukseen on kesän aikana liittynyt myös Jukka Kouvalainen sekä Joni Sundström. Joukkueen projekti saa jatkumoa edellisestä kaudesta, runkosarjassa EräViikingit sijoittui viime kaudella sijalle viisi, kolmen pisteen päähän kolmannesta sijasta. Kesän aikana joukkue on harjoitellut ahkerasti, ja harjoitusottelut ovat antaneet osviittaa tulevasta.
Hyvä kesä kokonaisuudessa takana. Olemme uusineet pallotonta peliä ja fysiikkaharjoitteluun on tullut uusia tuulia. Viime kuukauden olemme keskittyneet pallollisen pelin kehittämiseen sekä yksilön taitotason että joukkuepelin osalta. Tsekin turnaus meni tuloksellisesti alavireisesti ja peli oli vähän nihkeää, viimeiset harjoituspelit poikia vastaan ovat sujuneet selvästi mallikkaammin.
Kim Sällström

Czech Openissa EräViikingit sijoittui sijalle seitsemän. Joukkueen kokoonpanoissa oli paljon vaihtuvuutta turnauksen aikana, ja moni pelaaja pääsi mittaamaan tasoaan kansainvälisissä peleissä. Etenkin Pixbo-peli antoi hyvän kuvan siitä, missä kansainvälinen kärki tällä hetkellä menee. Syksyn lähestyessä ketjukoostumukset ovat selkiintyneet, ja kehitysaskeleita näkyy. Tulevalla kaudella EräViikingit tahtoo taistella kärkisijoituksista.
Lähtökohtaisesti odotettavissa voi olla epätasaisempi sarja kuin viime vuonna. Meidän tavoite on pelata kärkikahinoissa.
Kim Sällström
Maalivahtikaksikko Elsi Kangasharju – Saskia Ormak jatkaa maalinsuulla EräViikinkien kokoonpanossa. Puolustuspäähän EräViikingit on hankkinut kesän aikana vahvistuksia, kun Emma Parta siirtyi Porvoosta helsinkiläisseuraan. Anni Räisänen palasi EräViikinkien paitaan Sveitsistä, ja Tsekkipuolustaja Katerina Vachudova solmi sopimuksen joukkueen kanssa. Vachudova oli joukkueen ensimmäisen kierroksen varaus tämän kauden F-Liiga Draftissa. Hyökkäyspäähän tulivoimaa saatiin Maura Paajasen toimesta, joka siirtyi joukkueeseen takaisin yhden Porvoossa vietetyn kauden jälkeen. Iina Latvala palasi myös EräViikinkeihin muutaman Jyväskylässä vietetyn vuoden jälkeen. Yhteistyöseura Northern Starsista joukkueen mukaan liittyi taitava Natalie Sandström, joka vakuutti Czech Openissa pelitaidoillaan. Linnea Nevalainen siirtyi joukkueen mukaan FBC Loistosta, jonka syksy menee kuitenkin vielä sairastuvalla. EräViikinkien T18- ja T21-joukkueista liigaringin mukana jatkavat Iina Laakso ja Silja Collin. Laatua harjoituksiin nostaa myös pelaajamäärä, joka aktiivisen treenikierron osalta tarkoittaa että lajiharjoituksissa on aina jalkeilla 20+ pelaajaa.

Viime kausina joukkueen tehokkaimpana pelaajana häärinyt Taru Nordman kuntouttaa itseään kesän selkäoperaation jäljiltä ja kaikki on sujunut sen osalta suunnitelmien mukaan, hän on sivussa pelikentiltä toistaiseksi. Milla Ylikojola on myös loukkaantuneiden listalla kauden alkaessa, hänen odotettu paluunsa ajoittuu kuitenkin alkusyksyyn. Puolustaja Tilda Tarkkinen on kuntouttanut myös itseään pidempään, joka jatkuu toistaiseksi. Avausviikonlopusta on sivussa varmuudella myös Emma Parta, mutta hänen odotetaan olevan pelikunnossa lähiaikana. Myös Mikaela Backman on sivussa pelikentiltä toistaiseksi.
Pelaajien rooli ja merkitys joukkueessa tiedetään, estradilla on nyt iso mahdollisuus liigatasolla jo kokeneille pelaajille nousta joukkueen kantaviksi voimiksi.
Oletusarvoisesti lauantain vastustaja on hieman heikentynyt viime vuodesta. Toisaalta näemme sitten mitä uudistunut valmennus vastustajalla on saanut aikaan kesällä. Me olemme valmiina sarja-avaukseen ja valmius punnitaan sitten ekan pelin jälkeen. Meillä on innostuneen odottava fiilis.
Kim Sällström
Lauantain ottelu alkaa kello 17:00. Ottelu on EräViikinkien sarja-avaus, liput otteluun löytyvät Tiketin kanavista, kuin myös kausikortit, joilla varmistat pääsysi jokaiseen kauden otteluun. Myös sunnuntaina pelataan, kun Mosalle saapuu vieraaksi Kuopion Welhot. Myös tuo ottelu lähtee käyntiin 17:00.
-
Fat Pipe x EräViikingit -tupsupipo22,00 €
-
Tuubihuivi9,00 €
-
Mailakassi Fat Pipe EräViikingit-logolla35,00 €