
Uutinen

EräViikingit yhdessä pääyhteistyökumppaniensa Fat Pipen ja Intersport Finlandin kanssa ovat lahjoittaneet merkittävän urheilutekstiilikokonaisuuden Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:lle.
Kokonaisuudessa on laaja valikoima eri kokoja ja malleja EräViikinkien customoidusta seuramallistosta. Luovutusta olivat tekemässä Fat Pipen Jani Helenius, Intersport Finlandin Janne Pyykkö sekä EräViikinkien Jari Oksanen. Hope kerää mm. vaatteita, kenkiä, urheiluvälineitä ja leluja niiden tarpeessa oleville lapsille. Mm. toppapuvut, saappaat, sukset, nallet ja nappikset ovat löytäneet Hopen kautta tarvitsijan.
Yhdistys tarjoaa vähävaraisille lapsille mahdollisuuden kokeilla jotain uutta harrastusta tai aloittaa pitkäkestoisemman harrastamisen. Hope tukee myös lasten mahdollisuutta jatkaa jo olemassa olevia harrastuksia.
Hopen tarina
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry syntyi 2009 perustajiemme tahdosta synnyttää konkreettinen hyvän kierre ja antaa lapsille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet arkeen. Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, ja toimimme 20 paikallistoimijan välityksellä eri puolilla Suomea.
Lapset ovat maailman toivo. Mutta lapsista kasvaa toiveikkaita vain kokemalla välittämistä itse. Ihan jokainen meistä voi vaikuttaa millaiseen maailmaan lapset kasvavat, ja millaisessa maailmassa me itse haluamme elää.
Yhteinen konkreettinen välittämisen kulttuuri auttaa meitä kaikkia kehittymään toiveikkaiksi, merkitystä omassa arjessaan kokeviksi ihmisiksi.
Meillä ei ole kynnystä auttamiseen eikä kynnystä pyytää apua. Me teemme töitä yhdessä, kaikkien yhteiseksi hyväksi. Jokainen voi auttaa, vaikka vain viisi minuuttia kerrallaan. Se riittää.
Tutustu Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n toimintaan tästä.